Pappispula vaivaa Länsi- Japanin luterilaista kirkkoa

 

LJELK:n vuosikokous

Länsi-Japanin pienissä luterilaisissa seurakunnissa kaivataan uusia pappeja. Alueen kirkossa useasta seurakunnasta puuttuu vakituinen pappi.

Lähetysyhdistys Kylväjän ja Suomen evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen yhteistyökirkkona toimivassa LJELK:ssä on 3870 ja 39 seurakuntaa. Viidessä seurakunnassa papin toimessa on eläkeläinen

Kirkon vuosikokous pidettiin Okayamassa viime sunnuntaista maanantaihin. Tavallisesti vuosikokous huipentuu pappisvihkimykseen, mutta tällä kertaa juhlaa ei järjestetty. Koben teologisesta seminaarista valmistuu keväällä kaksi opiskelijaa ja vain yksi uusi aloittaa LJELK:n pappiskoulutuksen.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kirkon akuutti tarve on kasvattaa omasta keskuudestaan pappeja seurakunnille.r Myös uusia lähettejä kaivataan Japanin kirkon palvelukseen edelleen.

Viime vuonna koko kirkossa kastettiin 84 henkilöä, konfirmoituja oli 16.

Koillis-Japania kohdannut maanjäristys puhutti myös kokouksen osallistujia. Seurakunnissa kerättävä hätäapu päätettiin kanavoida katastrofialueelle Japanin luterilaisen kirkon (JELK) perustaman rahaston kautta.

 
artikkelibanneri Uusi Tie