Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat radioidaan ja striimataan Kemin kirkosta maailmalle 4. – 6.9.

 

Kun Oulun hiippakunnan lähetysjuhlien teemaa ”Saman veden äärellä” suunniteltiin vuosi sitten, ei tiedetty kuinka ajankohtaiseksi se muuttuisi koronan takia. Korona muutti merkittävästi myös juhlien ohjelmia, pituutta ja osallistamista.

–  Teema kuvaa sitä, että tämä maailma on yhteinen niin hyvässä kuin pahassa. Pieni virus saa koko maailman polvilleen. Yhdessä meillä on vastuu maailmasta, ja viesti Raamatussa on hieno sanoma kerrottavaksi maailmassa, sanoi Radio Deissä vieraillut Oulun hiippakunnan kansainvälisentyön hiippakuntasihteeri Matti Laurila.

Korona muutti merkittävästi juhlien ohjelmia, pituutta ja osallistamista. Viime vuosina tilaisuuksiin on osallistunut jopa 800 ihmistä, mutta nyt viikonloppuna Kemin kirkossa voi turvallisesti osallistua vain 150 ihmistä. Toisaalta virtuaalisesti lähettäville juhlille on nyt mahdollisuus myös osallistua mistä päin maailmaa tahansa.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Ohjelma tarjoaa monipuolisia tulokulmia kirkon kansainväliseen työhön

Järjestävän seurakunnan. Kemin seurakunnan toiveesta mukana on ilmastokysymykset, uskontojen ja eri katsomusten välinen dialogi ja luomakunnan varjeleminen lähetystyön näkökulmasta.

Oulun hiippakunta on ainoa hiippakunta, jossa toteutetaan omat lähetysjuhlat vuosittain yhteistyössä kirkon virallisten lähetysjärjestöjen ja KUA:n kanssa. Tämä johtuu maantieteellisestä etäisyydestä Etelä-Suomessa järjestettäviin juhliin ja toisaalta Suomen suurimmassa hiippakunnassa etäisyydet ovat pitkiä. 20 vuoden haaveilun jälkeen omia juhlia on pidetty vuodesta 81 alkaen vuorotellen eri rovastikunnassa.

Lähetystyö on kirkon ydintehtävä, mutta korona on lisännyt haasteita työn tekemiseen ja talouteen

Matti Laurila kertoo, että yhteys eri toimijoiden välillä on vuosien myötä oikeastaan parantunut, eikä seurakunnat enää epäile eikö lähetystyö olisi osa seurakunnan perustehtävää.

Koronan takia lähetysjärjestöt ja lähetyksen ystävät eivät ole kuitenkaan voineet järjestää perinteisiä tapahtumia, joiden avulla on kerätty varoja lähetystyölle. Seurakuntien pitäisi toisaalta tukea nyt enemmän lähetysjärjestöjä, mutta taloudellisia haasteita tuovat kirkosta eroamiset ja muuttoliike.

Oulun hiippakuntien lähetysjuhlille kutsutaan seurakunnan työntekijöiden ja lähetystyö aktiivien lisäksi ihan tavallisia seurakuntalaisia, joita kiinnostaa kirkon lähetystyö. Toki koronan takia lähestyönkin tekeminen on muuttunut. Useat lähetystyöntekijät on kutsuttu Suomeen ja he jatkavat työtään etäyhteyksin. Poikkeuksiakin on kuten Teija Lievonen, joka omassa kanavassa kertoo kasvun ihmeistä suorana lähetyksenä Angolasta.

Osallistua voi myös Radio Dein tai Teamsin välityksellä

Tapahtumaan ja eri kanaviin voi osallistua myös kotisivuilta löytyvien Teams -linkkien avulla. Yhteen kanavaan mahtuu 350 osallistujaa virtuaalisesti.

Radio Dein Oulun hiippakunnan taajuuksilla Kokkolassa, Haapavedellä, Raahessa, Oulussa, Kemissä ja Rovaniemellä lähetetään perjantaina ohjelmaa alkaen avajaisista ”Sama taivas, Sama maa” klo 18.00. Lauantaina lähetysjuhlien suora radiointi kuullaan kaikilla Radio Dein taajuuksilla klo 12.00-14.00. Sunnuntain messu Kemin kirkosta ”Samaa vettä janoinen saa” kuullaan Kemin taajuuden lisäksi Oulun, Haapaveden ja Raahen taajuuksilla.

Positiivisia viestejä kasvavista kirkoista

Oulun hiippakunnan lähetysjuhlia ei järjestetä ensi vuonna, koska keväällä 2021 järjestetään Oulussa Kirkkopäivät yhdessä Suomen Lähetysjuhlien kanssa. Vuonna 2022 lähetysjuhlat vietetään toivottavasti jälleen normaalisti Haapajärvellä.

Vaikka virtuaalinen osallistuminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia, niin ehtoollista ei voi viettää etänä ja tarvitaan myös todellista yhteyttä.

Oulun hiippakunnan kansainvälisentyön hiippakuntasihteeri Matti Laurila toivoo että lähetysjuhlilla kuullaan myös positiivinen viesti tulevaisuudesta

– Kirkot kasvavat maailmalla ja niitä viestejä eri puolilta maailmaa saamme kuulla juhlilla. Juhlat ovat myöskin henkilökohtaisen uskon rakentumisen paikka; Raamattutunti ja messu rakentavat jokaisen henkilökohtaista uskoa ja innostavat työhön ei vain kaukaisten lähimmäisten vuoksi, vaan niiden lähimmäisten hyväksi, joita me omassa arjessa tapaamme.

Lisätietoja juhlista ja osallistumisen erilaisista vaihtoehdoista

https://www.keminseurakunta.fi/samanvedenaarella