Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Nälänhätä kuriin politiikalla

 

Maailman ruokaongelman ratkaisu on ennen kaikkea poliittisen tahdon kysymys. Suomi on kehityspolitiikassaan sitoutunut YK:n vuosituhattavoitteisiin. Ensimmäinen niistä on poistaa äärimmäinen köyhyys ja nälkä vuoteen 2015 mennessä.

Viime vuonna julkaistun seurantaraportin mukaan tavoite ei tule kuitenkaan toteutumaan nykyvauhdilla.
– Ongelman ratkaisu edellyttäisi tuntuvia satsauksia rahoitukseen ja asian nykyistä laajempaa tarkastelutapaa. Ruokaongelma tulisi nähdä paitsi kehityspolitiikan myös kauppa- ja maatalouspolitiikan kysymyksenä, sanoo ruokaturva-asiantuntija Tanja Korkalainen Kirkon Ulkomaanavusta.
Vaikka maailman ruokatilanne on asiantuntijoiden mukaan vaikea ja syvenee edelleen tulevaisuudessa väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen myötä, muutos on mahdollista.
– Tulevaisuus riippuu siitä, miten kehitysmaille annetaan mahdollisuuksia suojella markkinoitaan ja kehittää omaa tuotantoaan.
Korkalaisen mukaan pienviljelijöiden rooli on olennaisen tärkeä ruokaongelman ratkaisemisessa. Heidän harteillaan kun on suuri osa kehitysmaiden omasta elintarviketuotannosta.

 

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.