Munahin elämän monet sirpaleet heijastavat Kristuksen suuruutta

 
Lähikuva naisesta, joka katsoo kameraan. Hänellä on sinivihreä huivi, joka peittää pään ja osan kasvoista.

Ex-muslimi Munah kuuluu pieneen itäafrikkalaisen heimon harvoihin kristittyihin. Päätös hylätä heimon perinteet johti suureen henkilökohtaiseen tragediaan.

Munah on yksi perheensä viidestä lapsesta. Perhe oppi tuntemaan Jeesuksen lähetystyöntekijöiden rakkaudellisen palvelun kautta. Jumala käytti heitä pelastaakseen useita perheen jäseniä.

Munahille asia on selvä: ”Jeesus pelasti meidät. Jätimme heimomme ja kulttuurimme, ja nyt olemme Kristuksessa.” 

Sansa Neliöb 10.9.-9.10. MJa

Kun lapsetkin pilkkaavat uutta uskoa

Munah ja hänen perheensä saivat pelastuksen ilmaiseksi, mutta uskosta ei tullut heille halpaa. Muiden heimon jäsenten mielestä heidän päätöstään oli yhtä mahdoton käsittää kuin jos etiopialainen olisi vaihtanut ihonvärinsä tai leopardi pilkkunsa.

“Ihmiset eristivät meidät ja sanoivat, ettemme enää kuuluneet heimoon. Ja koska meillä ei enää ollut omaa heimoa, meitä halveksittiin. Meille sanottiin, ettei mikään muukaan heimo voi ottaa meitä jäsenikseen.”

Muun kylän elämästä eristäminen oli perheelle äärimmäisen vaikeaa. ”Ihmiset kielsivät lapsiaan tulemasta kotiimme. Kun menimme heidän luokseen, he kielsivät lapsiaan leikkimästä kanssamme. Jos he löysivät lapsensa meidän kodistamme, he hakkasivat näitä ja veivät kotiinsa. Jopa lapset pilkkasivat uskontoamme.”

Surullista kyllä Munahin perhe tunsi itsensä eristetyksi myös seurakunnassa.

Afrikkalainen Munah kävelee paikallisen kivikirkon pihamaalla.
Lähetystyöntekijät rukoilivat ja auttoivat, kun Munahin isoisä oli sairaana tai hänen isänsä tarvitsi tukea. Kun lapset tarvitsivat koulutarvikkeita, työntekijät olivat jälleen anteliaita.

Paikallinen pastori selittää: “Kirkossa ei tiedetä, miten kohdata ihmisiä, jotka kääntyvät toisista uskonnoista. Esimerkiksi jumalanpalvelus on aivan erilainen kirkossa ja moskeijassa. Ulkopuolelta tuleva ei kuitenkaan tiedä tästä mitään. Pitkään seurakunnassa olleet luulevat, että hän tietää.”

”Uusi uskova tulee pari kolme kertaa outoon jumalanpalvelukseen, ja sitten hänestä alkaa tuntua, ettei hän kuulu sinne.”

Munah koki ulkopuolisuuden syvänä henkilökohtaisena kriisinä.

”Kysyimme itseltämme, olimmeko samanarvoisia vai vähempiarvoisia. Asia häiritsi minua, mutta isäni yritti rohkaista sanoen, että vaikka meillä on haasteita täällä maan päällä, meillä on koti taivaassa. Hän sanoi, että Jeesustakin vainottiin maan päällä, mutta nyt hän on taivaassa”, Munah muistaa.

Rohkaisu ei kuitenkaan auttanut Munahia, koska hän ei ymmärtänyt yksinäisyyttä eikä ympäristön vihamielisyyttä. Pienessä kylässä, jossa ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan niin suurissa kuin pienissäkin asioissa, perhettä kohdeltiin tavalla, joka oli parhaimmillaankin masentava. Pahimmillaan kohtelu uhkasi heidän henkeään.

Syrjityistä vihatuiksi

Perheen eristäminen tuntui pahenevan päivä päivältä ja oli lopulta niin vakavaa, että Munah ja muut perheenjäsenet alkoivat pelätä henkensä puolesta.

”Muutimme kauemmas kylästä. Ajattelimme, että meidät voitaisiin tappaa koska vain. Kun olimme poissa kylästä, kyläläiset päästivät eläimensä syömään pelloillemme. Usein he myös repivät vaatteitamme, kaatoivat puitamme ja muuta sellaista”, Munah kertoo.

Eräänä päivänä tapahtui se, mitä Munah ei ollut voinut kuvitella ja mistä on melkeinpä liian vaikeaa puhua.

“Vanhempamme lähtivät seurakunnan kokoukseen ja jättivät meidät kotiin. Kello oli noin seitsemän illalla, ja olin jo sängyssä, kun yksi sedistäni tuli ja raiskasi minut. Koska hän oli aikuinen, en pystynyt puolustamaan itseäni.”

“Siskoni olivat kotona. Me huusimme, ja naapuri tuli ja ilmoitti asiasta vanhemmillemme. He veivät minut sairaalaan, jossa jouduin olemaan kuukauden, ennen kuin pääsin sieltä pois.”

Munahin setä hakattiin, pidätettiin ja vietiin vankilaan. Oltuaan vankilassa kaksi vuotta hän kuoli.

Traumaterapia antaa eväitä toivoon

Open Doors tuki perhettä kriisin keskellä henkisesti ja kutsui Munahin traumaterapiaan. Terapian avulla hän sai muun avun ohella myös ystäviä ja sielunhoidollista tukea pastoriltaan.

”Oltuani terapiassa opin, että Jumalaan luottavat kulkevat koettelemusten läpi, mutta kaikissa niissä Jumala on heidän kanssaan. Opin, että jos kertoo ongelmistaan, saa rohkaisua.”

”Olin aluksi stressaantunut, enkä pystynyt menemään kouluun. En pystynyt elämään lapsen elämää, koska minulla oli haavoja ja päänsärkyä ja mietin, miksi olin olemassa. Mutta traumaterapian jälkeen tilanne helpottui. Kiitän Jumalaa, että paranin pikkuhiljaa ja saatoin alkaa syödäkin.”

Terapian jälkeen Munah alkoi huolehtia niistä, joilla oli samanlaisia ongelmia. Sitä hän toivoo voivansa tehdä jatkossakin.

Munah toivoo, että traumatyömuodot tavoittavat monia avun tarvitsijoita hänen kotiseudultaan. ”Toivon, että voitte auttaa monia perheitä rohkaistumaan ja vahvistumaan”, hän sanoo.

Munah pyytää rukousta kansansa ja oman tulevaisuutensa puolesta: ”Rukoilkaa kansalleni parempaa elämää. Rukoilkaa minun puolestani, että voin elää parempaa elämää, saada koulutuksen ja löytää työtä, jotta voin auttaa muita ihmisiä.”

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen