Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Minun Afrikkani – Surutyö kirkasti kutsun

 

Päivi Tuokkola haaveilee paluusta Itä-Afrikkaan.

Kun Fida Internationalin itäisen Afrikan lähetystoimintojen aluepäällikkönä toimineen Päivi Tuokkolan aviomies menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen, naisen maailma pimeni. Surutyön myötä Päivin elämään on löytynyt uusia valonsäteitä.

Huhtikuisena iltapäivänä vuonna 2017 Päivi Tuokkola opettaa Fidan lähetyskurssilaisia Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Luennon jälkeen hän kävelee hotellille. Myös hänen miehensä, Sam on pian tulossa sinne lähikaupungista. Lähetystyöntekijäpariskunnan on määrä lähteä seuraavana aamuna työmatkalle Boron alueelle. Yllättäen hotellihuoneeseen ilmestyy työtoveri, Anu Heikkilä, joka kertoo, että kotiapulainen on löytänyt Samin kuolleena Tuokkoloiden kodin olohuoneen lattialta. Päivin elämässä alkaa uusi ajanlasku.  

Padot murtuvat

– Kävelin ympäri hotellihuonetta ja toistelin: ”ei minun Samini voi kuolla”, Päivi Tuokkola kuvailee. 

Kirkkorekry neliöb. 14.-27.10.

Tuokkolat olivat työskennelleet monissa lähetystehtävissä Afrikassa jo vuodesta 1989 alkaen, ensin Tansaniassa ja sitten Etiopiassa.

Päivi ja Anu ajoivat läheiseen Debre Zeitin kaupunkiin, jossa Tuokkoloiden koti sijaitsi. Talon eteen oli kokoontunut suuri joukko ihmisiä.   Kotiapulainen piteli päätään ja huusi hirveästi. Kävelin kuin robotti sisälle taloon ja totesin, että siinä Sam nyt on, kuolleena.  

Paikalle tulleet poliisit kyselivät monenlaisia kysymyksiä. Päivi soitti Samin äidille Suomeen ja lähetti suruviestin pojilleen Kanadaan ja Albaniaan. Hautaustoimiston auto vei Samin sairaalaan ruumiinavausta varten. Toimiston nimi, Ebenezer – tähän asti on Herra auttanut – antoi toivonkipinän siitä, että Jumala on kaaoksesta huolimatta tilanteessa mukana.  

Vuorokauden kuluttua Päivin sisäiset padot murtuivat.  – Aloin itkeä, valittaa ja huutaa, kun tajusin, että olen yksin ja vieressäni on vain tyynyjä.  

Fidan aluejohtaja Ari Joensuu saapui Etiopiaan Päivi Tuokkolan tueksi ja myös Fidan hallituksen puheenjohtaja Timo Martiskainen pääsi käymään Päivin luona, koska sattui olemaan Etiopiassa kumppanikirkon vieraana.Annan Fidalle kymmenen pistettä asioiden hoitamisesta, Päivi kiittää.  Etiopialaisten uskovien ystävyyttä ja osanottoa Päivi kuvailee ”aivan ylenpalttiseksi”. He toivat ruokia, pitivät pienen muistotilaisuuden puheineen ja rukoilivat puolestani.  

Maahanmuuttajat paluumuuttajan apuna

Päivi palasi Suomeen, jossa joukko ystäviä ja sukulaisia otti hänet lämpimästi vastaan. Sydänkohtaukseen menehtyneen Sam Tuokkolan muistojuhla vietettiin Tuokkoloiden kotiseurakunnassa Oulussa, ja hänet haudattiin 21.5. Pulkkilassa. Samana päivänä Päivin ja Samin piti juhlia 40-vuotishääpäiväänsä.  

Tuntui, että kaikki meni hautaan Samin myötä – Afrikka oli ohi, elämä oli ohi. Olin kuin lintu, jolta on katkaistu siivet. Aluksi en pystynyt käymään kirkossa. Tuli vain itkua, enkä halunnut hajota kaiken kansan eteen, kuvailee Päivi tuntemuksiaan ääni murtuen.  

Vuoden päästä Samin kuolemasta aiemmin teologiaa opiskellut Päivi oli valmis jälleen saarnaamaan. Hän puhui vehnänjyvän tiestä.  Sitten voimavaroja tuli yllättävältä suunnalta. Paluumuuttaja-Päivi löysi surun keskellä tiensä Oulun helluntaiseurakunnan kongolaisryhmään. Se tarjosi ystävyyttä, afrikkalaista iloa ja mahdollisuuden puhua swahilia.  – Kongolaiset olivat pelastukseni. Maahanmuuttajat auttoivat paluumuuttajaa! 

Takaisin Tansaniaan

Päivi on johtanut Fidan lähetyskirpputoria Oulussa ja palvellut seurakuntansa pastoritiimissä. Keväällä 2018 hän kävi Kairos-kurssin, ja se synnytti hänessä jotain uutta. Päivi kuvailee kurssia ”mielettömän inspiroivaksi”. Se kirkasti hänelle Raamatussa uskoville annetun haasteen tavoittaa saavuttamattomia kansoja ja havainnollisti sen, että jokainen saa olla mukana tässä Jumalan suunnitelmassa. 
Tykkään myös siitä, että kurssi on yhteiskristillinen, Päivi lisää. 

Itä-Afrikassa Kairos-kurssia on jo toteutettu Keniassa ja Ugandassa. Tansaniassakin on ollut muutama yksittäinen kurssi, mutta Päivin unelmana on saada se siellä myös raamattukoulujen ohjelmaan.  

Tammikuussa 2019 Päivi oli käymässä Etiopiassa, jossa Tuokkoloiden tehtäviä jatkaa saksalainen lähettipariskunta yhteistyössä Fidan kanssa. Matkalla aluejohtaja Daniel Lepojärvi kyseli, olisiko Päivi jo valmis palaamaan Afrikkaan.  – Tajusin, että tännehän minä kuulun, kutsu ja näky ei ole hävinnyt mihinkään. Pääsen tekemään sitä, mille sydämeni palaa.

Teksti: Lassi Mäkinen Kuva: Ari Joensuu

Päivi Tuokkolan oli tarkoitus palata nyt huhtikuussa Tansaniaan, jossa hän työskenteli pitkään miehensä kanssa 1990- ja 2000-luvuilla. Päivin paluu siirtyy kuitenkin näillä näkymin alkusyksyyn koronapandemian vuoksi. Päivi kertoo, että jos Jumala suo, hän lähtee silloin Tansaniaan koordinoimaan Kairos-kursseja. Hän kävi viime syksynä Suomessa koulutuksen, joka mahdollistaa työn Kairos-kurssien organisoijana.

 

 
Fida artikkeli