Mediamission nimeksi ”Se löytyi”

 

Ensimmäinen luonnos mediamission tulevasta ulkoasusta.

Suomessa ensi vuonna toteutettavan yhteiskristillisen mediamission nimeksi tulee Se löytyi.

Anssi Tiittanen, Onni Haapala

– Mahdollisuus muutokseen nimenä koettiin tähän aikaan vaikeaksi, missiojohtaja Onni Haapala IRR-TV:stä kuvailee viitaten aiemmin toteutettuihin mediamissioihin.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Muutoksia on ihmisillä ollut paljon viime aikoina, eikä muutos ehkä ole nyt ensisijainen asia, jota ihminen tunnistaa kaipaavansa.

Missiolle järjestettiin nimikilpailu, johon tuli noin 30 nimiehdotusta. Jeesus-nimi nousi esiin monessa ehdotuksessa ja missiotoimikunnassa.

– Asiaa pohdittiin myös media-alan ammattilaisten kanssa ja todettiin, että mission keskiössä on oltava Jeesus ja hänen voimansa ihmisen elämässä, Onni Haapala sanoo.

– Nimenä Jeesus on kuitenkin niin voimakas, että se aiheuttaa toisissa allergiaa. Ensikontaktin tulisi olla puoleensavetävä, Haapala perustelee.

Uudella nimellä on taustaa missioiden historiassa. 1980-luvulla Kansan Raamattuseura toteutti Se löytyy -kampanjan.

– Monilla seurakunnilla oli tästä kampanjasta hyviä kokemuksia.

Aiempien missioiden tavoin missioon liittyy nytkin vahvasti henkilökohtaisia todistustarinoita sisältävä missiokirja, jota jaetaan 2,3 miljoonaan talouteen kaikkialla Suomessa.

– Se löytyi liitetään ihmisten omiin tarinoihin ja löytöihin. Ihmiset kertovat omilla kasvoillaan, mitä he löysivät. Löysin ilon, löysin rauhan, vapauden ja niin edelleen, Haapala kuvailee.

– Missio kehottaa myös löytämään: löydä sinäkin. Tässä toteutuu Jeesuksen lupaus, että etsivä löytää.

Medialähetysjärjestö IRR-TV toimii mission organisaattorina. Mukaan on tähän mennessä ilmoittautunut noin 170 seurakuntaa eri puolilta maata, kaikista kirkkokunnista.

– Lisää seurakuntia ilmoittautuu mukaan päivittäin.

 

Valtakunnallista missiota rakennetaan laajalla rintamalla

Se löytyy -mission takana on laaja rintama kristillisiä toimijoita eri tunnustuskunnista. Tällä hetkellä mukaan ovat lähteneet

Aikamedia, Alfa Suomi, Hengen Uudistus Kirkossamme, Healing Rooms Finland Ry,

Hyvä Sanoma ry, IRR-TV, Jippiimissio, Kansan Raamattuseura, Mission Europe, Pelastusarmeija,

Radio Dei, Radio Patmos, Suomen Adventtikirkko, Suomen Evankelinen Allianssi,

Suomen Liikemiesten Lähetysliitto, Suomen Raamattuopisto,

Suomen Vapaakirkko, TV7, Uusheräys, Rauhan Sana, Uskovaiset nuoret ry ja XEE-evankeliointi elämäntapana ry.

Jokaisella toimijalla on oma osuus yhdessä rakennettavaan missioon. Tavoitteena on välittää evankeliumi jokaiselle suomalaiselle. Mission medianäkyvyys toteutetaan 19.9. – 16.10.2022

 

Mission painopistealueet:

Henkilökohtaisuus: Missiossa mukana olevat seurakunnat varustetaan siten, että jokainen seurakuntalainen osaisi ja haluaisi kertoa evankeliumin omassa lähiympäristössään luontevalla tavalla. Missioon otetaan myös median kautta yhteyttä ja seurakuntien vapaaehtoiset lähtevät kohtaamaan ihmisiä.

Media: Kirja jaetaan jokaiseen suomalaiseen kotitalouteen, jossa ei ole ilmaisjakelukieltoa. Laaja näkyvyys toteutetaan sanomalehdissä, internetissä, ulkomainonnassa, televisiossa, radiossa. Sosiaalisen median kampanja suunnataan erityisesti nuorille.

Tapahtumat: Seurakunnat järjestävät yksin ja yhdessä toisten seurakuntien kanssa tavoittavia tapahtumia lettukojuista, ystäväiltoihin ja konsertteihin. Suurtapahtumapäivät järjestetään maakuntakeskuksiin, tapahtumapäivä koostuu lastentapahtumista, missiojuhlasta ja nuortentapahtumasta.

Diakonia: Mission diakonia ulottuvuus kohdistuu yksinäisiin ihmisiin. Yksinäisyys korostuu koronan jälkeisenä aikana ja sitä koetaan kaikissa ikäryhmissä. Missio luo työkaluja ja tapoja seurakunnille löytää omalta alueeltaan ihmisiä, jotka kaipaavat ystävää. Diakoniatyöryhmää johtaa Pelastusarmeija.

Jos seurakuntasi harkitsee vielä missioon mukaan lähtemistä, saat lisätietoa missiosta osoitteesta: missio2022.fi Voit myös olla yhteydessä missiojohtaja Onni Haapalaan onni@irrtv.fi tai missiokoordinaattoria Ari Taljaan ari.talja@irrtv.fi.