Haluatko korkeakouluun tai sielunhoitajaksi? Raamattuopisto aloitti uusia linjoja

 

Annasara Toivanen (vas.) ja Marja-Kaarina Marttila ovat Raamattuopiston uusien linjojen vastuuopettajat.

Raamattuopistolla leivotaan tästä syksystä alkaen uusia sielunhoitajia ja tasoitetaan mutkaisia polkuja korkeakouluihin.

Vastoin kansanopistojen yleistä trendiä eli linjojen ja kurssien karsimista, Raamattuopistolla alkoi syyskuussa kaksi uutta linjaa. Rehtori Marttilalla on niitä kohtaan korkeat odotukset.

Polku korkeakouluopintoihin valmistaa opiskelijoita yliopistoon ja muihin korkeakouluihin.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Meillä oli aiemmin teologinen linja, joka ei oikein yksinään lähtenyt siivilleen. Päätimme laajentaa. Otimme teologian rinnalle psykologiaa, kasvatustiedettä ja historiaa.

– Nämä aineet leikkaavat toisiaan ja ovat hyödyksi kaikille, jotka pyrkivät vaikkapa yliopistoon näitä opiskelemaan, Marja-Kaarina Marttila sanoo.

Hän kuitenkin jatkaa, että myös muille aloille pyrkivät voivat tulla Polku korkeakouluun -linjalle opiskelemaan.

– Täällä pääsee yhteisöön, eikä tarvitse yksin valmistautua pääsykokeisiin.  Perehdymme siihen, mitä on korkeakoulussa opiskelu ja mitä se vaatii. Harjoittelemme opiskelutaitoja, kuten esseiden kirjoittamista.

– Kevään aikana, kun pääsykoemateriaalit ovat tiedossa, opiskelija saa apua juuri omaan kokeeseensa valmistautumisessa, Marttila lupaa.

Polku korkeakouluun -linjan opetukseen kuuluu myös raamattuopetusta, kuten muillakin Raamattuopiston linjoilla.

– Opiskelijat voivat osallistua myös viikkohartauksiin ja jumalanpalveluksiin.

Kyseessä ei ole perinteinen pääsykoekurssi.

– Kuitenkin täällä opetetaan lukurutiinia ja suurien kokonaisuuksien haltuun ottamista.

– Yksi kohderyhmä ovat he, jotka ovat hakeneet korkeakouluun, mutta eivät ole sinne päässeet. Myös alanvaihtajille tämä koulutus on sopiva, ja niille, joilla opinnot korkeakoulussa ovat jääneet kesken, Marttila luettelee.

Hän kertoo, että linja on täysipäiväistä opiskelua, johon saa Kelan opintorahaa. Vierailevina luennoitsijoina on myös korkeakouluopiskelijoita.

– Täällä voi myös selvittää, mitä alaa korkeakoulussa haluaisi opiskella. Täällä etsitään omaa kutsumusta. Jokaiselle tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma.

– Vaikka pyrkisi korkeakouluun todistuksella, eikä siis pääsykokeilla, tämä on hyvä paikka tulla valmistautumaan tuleviin opintoihin.
– Linjamme jälkeen ensimmäinen vuosi korkeakoulussa on varmasti helpompi, Marttila toteaa.

Polku korkeakouluopintoihin -linjan vastaava opettaja on Anna-Sara Toivanen, jolla on itsellään kaksi maisteritutkintoa Helsingin yliopistosta, TM eli teologiasta ja FM suomen kielestä ja kirjallisuudesta sekä molempien aineiden opettajan kelpoisuus. Marttila toimii itse linjalla muun muassa opinto-ohjaajana. Kattava tietopaketti linjasta löytyy Raamattuopiston verkkosivuilta

Sielunhoitoa Raamatun ihmiskuvan mukaan

Toinen syksyllä alkaneista uusista linjoista eli Sielunhoidon monimuotokoulutus kouluttaa uusia sielunhoitajia järjestöjen ja seurakuntien tarpeisiin. Opetus tapahtuu yhteensä kolmen lukukauden aikana siten, että koulutus tulee päätökseen jouluna 2022. Koulutus sisältää yhdeksän lähijaksoa eli viikonloppukurssia, joista kuusi toteutetaan Vuokatinrannassa Sotkamossa ja kolme Raamattuopistossa Kauniaisissa. Pääkouluttajana kurssilla on sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Saara Kinnunen.

Osallistuja saa valmiuksia toimia sielunhoitajana.

– Syksyllä aloitamme teemalla kristillisen sielunhoidon perusteet. Nämä aiheet nostavat pintaan myös oman elämän vaiheita. Käsittelemme myös sellaisia teemoja kuin mielen rakentuminen, sukupuu, perhe, parisuhde ja seksuaalisuus, rehtori Marttila kertoo.

Kurssille ei kuitenkaan tulla sielunhoitoon.

– Kurssille ei kannata tulla oman elämän akuutin kriisin aikana, Marttila huomauttaa.

Hän jatkaa, että sielunhoito on korostunut Raamattuopiston työssä periaatteessa jo Urho Muroman ajoista asti.

– Hän vastasi Herää Valvomaan -lehdessä moniin sielunhoidollisiinkin kysymyksiin.

– Julistuksen rinnalla tuleekin aina kulkea sielunhoito, koska meidän täytyy ottaa huomioon koko ihminen, Marttila linjaa.

Kurssin peruskirjana on käytössä Perussanoman julkaisema teologian tohtori Rolf Sonsin teos Sielunhoidon sydämessä, jossa Sons kirjoittaa: Omantuntonsa vaivaama Luther astuu sisälle Raamattuun ja antaa sen tutkia itseään. Se, mitä hän siellä kuulee, antaa hänelle loputtoman lohdun. Se rauhoittaa hänen omantuntonsa. Se vapauttaa hänet ja saa hänet riemuitsemaan kiitollisena. Raamattu oli Lutherin sielunhoitaja.

– Koulutuksen yhtenä tavoitteena onkin, että sielunhoitaja tuntee Raamattua sielunhoitajanamme sekä käyttää rukousta ja rippiä luontevana osana sielunhoito- keskustelua.

– Kurssin perustana on siis Raamatun ihmiskäsitys. Kyseessä ei ole sielunhoitoterapia. Toki sielunhoitajan on hyvä tuntea ihmisen psyykettäkin, mutta koulutuksemme painopiste ei ole psykoterapiassa vaan nimen mukaisesti sielunhoidossa, Marttila määrittelee.

Hän lisää vielä, että ideana on saada uusia sielunhoitajia myös Raamattuopiston toimintaan.

– Ja tietysti muihinkin järjestöihin ja paikallisseurakuntiin.

– Kurssista saa todistuksen, joka auttaa sielunhoitajan tehtäviin hakeuduttaessa, Marttila kertoo.
Lisätiedot täältä

 

Aiheet