Matti Väisänen vihitään Luther-säätiön piispaksi

 

Luther-säätiö saa oman piispan lauantaina 20. maaliskuuta, kun tehtävään vihitään rovasti Matti Väisänen.
Evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma ja kesäkuun alussa arkkipiispan virassa aloittava Kari Mäkinen suhtautuvat vihkimykseen kriittisesti.

Yksi vihkivistä piispoista on Kenian Evankelis-luterilaisen kirkon johtava piispa Walter Obare.

Nykyinen arkkipiispa Jukka Paarma ja tuleva arkkipiispa Kari Mäkinen ovat todenneet vihkimyksen olevan ristiriidassa kirkkolain kanssa.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

– Arkkipiispa Paarman asenne ei ole minulle yllätys. Ehkä arkkipiispan kannanoton taustalla on ollut epäselvyys siitä, että onko aikomukseni esiintyä Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispana. Siitähän ei ole kyse. Minut on valittu Ruotsin Lähetysprovinssin piispaksi, Väisänen sanoi Radio Deissä tammikuussa.

-Tärkeintä minulle on Lähetysprovinssin pastoreiden ja Luther-säätiön yhteydessä toimivien jumalanpalveluseurakuntien kristittyjen kutsu ja tuki. Erityisesti tehtäväni on olla piispana Ruotsissa vihityille pastoreillemme, joilla ei ole pappisoikeuksia Suomessa. Toki pyynnöstä olen rippi-isänä ja hengellisenä tukena monelle muullekin.

Matti Väisänen on teologian tohtori ja hän on toiminut Kansanlähetyksen pääsihteerinä 1967-1995. Hän on Radio Deissä Päivän vieraana ensi torstaina 25.3. kello 9-10.

 

 
Dei, ihmisen ääni, artikkeliban 5.9.- (2/2)