Marika Hakola ryhtyy lapsityötä aloittavien vapaaseurakuntien rinnallakulkijaksi

 

Marika Hakola työskentelee mielellään kaikenkokoisten seurakuntien kanssa, mutta sydämellä ovat etenkin pienet seurakunnat. Elämäntilanne on nyt sopiva. Perheen puutarha-alan yritys työllistää eniten kesäisin, jolloin toisaalta seurakuntien säännöllisessä lapsi- tai nuorisotyössä on hiljainen kausi. Kuva: Maija Latvala

Pitkän aikavälin tavoite on, että toimintaa lapsille ja nuorille tarjotaan vähintään seitsemässäkymmenessä noin sadasta Suomen vapaaseurakunnasta.

Tilanne on puolet ja puolet: Noin viidelläkymmenellä sadasta vapaaseurakunnasta on säännöllistä lapsi- tai nuorisotyötä. Toinen puolikas ei tarjoa lapsille ja nuorille mitään tai juuri mitään.

Toivoa luo se, että monissa seurakunnissa on valmiutta aloittaa työ matalalla kynnyksellä, ajattelee Vapaakirkon varhaisnuorisotyöstä vastaava nuorisosihteeri Nana Kivimäki. Asian kääntöpuoli tosin on, että myös päätös työmuodon lopettamisesta vaikuttaa helpolta. Haasteiden tultua seurakunnat ovat kokeneet jäävänsä yksin.

Perheniemi Neliöb. vko 3-4. MJa

– On ajateltu, ettei olosuhteiden tai taitojen puutteen vuoksi ole voida jatkaa. Me emme ole osanneet kysyä, mitä tukea seurakunta tarvitsisi, eikä seurakunnista ole osattu pyytää apua.

Vuoden 2023 alusta alkaen tilannetta ratkotaan uudella tavalla.

– Ajatus Marika Hakolan palkkaamisesta osa-aikatyöhön nousee SVN:n strategiasta.

Hakola on pastori ja Vapaakirkon hallituksen jäsen, jolla on pitkä kokemus lapsi- ja varhaisnuorisotyöstä. Hän on tehnyt sitä useammassa seurakunnassa ja työskennellyt myös Vapaakirkon nuorisosihteerinä vuosina 2008–2013.

– Haluamme nähdä lapsi- ja nuorisotyötä myös uusilla alueilla, esimerkiksi kaupunkien lähiöissä. Haluamme päästä tilanteeseen, jossa vähintään 70 vapaaseurakuntaa tekee säännöllistä lapsi- ja nuorisotyötä. Se edellyttää aiempaa suurempaa työpanosta. Marikan tehtävä on kulkea seurakuntien rinnalla läpi haastavien vaiheidenkin.

Kartoitusta ja käytäntöä

Hakola työskentelee vuoden 2023 alusta 20 prosentin osatyöpanoksella. Ne vapaaseurakunnat, jotka kokevat halua lähteä rakentamaan lapsi- tai nuorisotyötä, voivat olla oma-aloitteisesti yhteydessä häneen joko suoraan tai Vapaakirkon nuorisotyön kautta. Se, mitä prosessin käynnistyttyä käytännössä tapahtuu, on seurakuntakohtaista.

– Ensin kartoitetaan seurakunnan tilanne ja käytettävissä olevat voimavarat, sitten ryhdymme yhdessä miettimään, mitä mahdollisuuksia on. Pyhäkoulu on tyypillinen toimintamuoto, mutta liikkeelle voi olla tarpeen lähteä siitäkin, että mietitään, miten lapsia ylipäänsä voi tavoittaa, jos niitä ei seurakunnassa ole, Marika Hakola sanoo.

 

Todennäköisesti perheiden suurin ongelma ei ole, mitä lapset tekevät sunnuntaisin.

Koska tukea halutaan tarjota riittävästi, seurakuntia voi olla prosessissa kerrallaan vain muutama. Numeerisia tavoitteita työlle ei toistaiseksi aseteta.

– Emme määritä, miten monessa seurakunnassa pitää yrittää jotakin ja miten monessa pitää syntyä pysyvää toimintaa. Se ei se ole järkevä tapa mitata onnistumista, mikä johtuu osin siitä, ettei ole tarkkaa käsitystä, kuinka intensiivistä tukea seurakunnat tarvitsevat, Nana Kivimäki kertoo.

Elinvoimaa

Monissa vapaaseurakunnissa rajallisia resursseja ei voida jakaa kovin monen toimintamuodon kesken. Miksi juuri lapsi- ja nuorisotyön aloittaminen on tärkeää?

Marika Hakola ajattelee, että näillä työmuodoilla on vahva yhteys seurakunnan yleiseen elinvoimaisuuteen, sillä ne vaikuttavat esimerkiksi ikärakenteeseen. Ja juuri lapsi- tai nuorisotyö on usein työmuodoista selkeästi ulospäin suuntautuvaa. Suomen Vapaakirkko lisäsi seurakuntien elinvoimaisuuspolku-prosessiin liittyviin kansainvälisiin elinvoimaisen seurakunnan tunnuspiirteisiin kaksi kohtaa, jotka viittaavat tähän: Elinvoimainen seurakunta synnyttää uutta elämää ja on kaikenikäisten yhteisö. Ilman lapsi- ja nuorisotyötä tähän tuskin päästään.

Vapaakirkon nuorisotyöjohtaja Tommi Koivunen huikkaa kysyneensä verkon dataa hyödyntävältä tekoälyassistentilta, miten lapsityö ja seurakunnan elinvoimaisuus ovat toisistaan riippuvaisia. Assistentin kanta oli, että jos lapsityötä ei ole, on mahdollista, ettei perheitä tule seurakunnan piiriin. Luonteva ja looginen ajatus.

– Lapsia ajatellen positiivinen ja voimaannuttava seurakuntaympäristö auttaa luomaan yhteisöllisyyttä ja osallisuuden kokemusta seurakunnan jäsenten kesken. Se luo hengellisen kasvun ja yhteyden mahdollisuuksia, Koivunen kertoo assistentin evästäneen.

Lapsille toimiva seurakunta toimii siis kaikille.

Edellytykset ja tarpeet

Marika Hakolan tehtävä on kulkea seurakuntien rinnalla, auttaa ratkaisujen löytämisessä. Varsinaista lapsityötä hän ei tee. Työn rytmityskin on vielä auki.

– Riippuu seurakunnistakin ja siitä, missä ne sijaitsevat.

Hakolalla on omaa vahvaa kokemusta äiti-lapsi-piireistä, perheille suunnatusta toiminnasta ja pyhäkoulutyöstä. Jos seurakunnassa kuitenkin on enemmän varhaisnuorisotyöhön suuntautunutta väkeä, lähdetään pohtimaan siihen soveltuvia toimintamuotoja. Nana Kivimäki peräänkuuluttaa paikkakunnan tarpeiden huomioimista: Mille on tilaus? Suuremmissa kaupungeissa lapsilla on paljon harrastusvaihtoehtoja, mutta pienillä paikkakunnilla seurakuntien mahdollisuus tavoittaa lapsia ja nuoria ilmaisen tai edullisen toiminnan kautta on hyvä.

– Todennäköisesti perheiden suurin ongelma ei ole, mitä lapset tekevät sunnuntaisin. Monen perheen tarpeet liittyvät arkipäivien iltapäiviin, jolloin vanhemmat ovat vielä töissä, tai esimerkiksi edullisiin harrastuksiin, Kivimäki ajattelee.

Me emme ole osanneet kysyä, mitä tukea seurakunta tarvitsisi, eikä seurakunnista ole osattu pyytää apua.

Pyhäkoulun sijaan voi hyvin miettiä jotakin toiminnallisempaa kuten luonto- tai muuta harrastekerhoa.

– Riippuu, millaisia lahjoja ja mielenkiinnon kohteita seurakuntalaisilla on. Ja pyhäkoulunkin voi järjestää toiminnallisemmin, Marika Hakola miettii.

Toiminnallisten työmuotojen suhteen on huomioitava, että lasten motoriset ja luonnossa liikkumiseen liittyvät lähtötaidot ovat heikommat kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Aikuisia on oltava useampi.

– Toisaalta on kiva suunnitella ja tehdä yhdessä. Siinä tutustuu ja syntyy yhteyttä. Seurakunnassa ei muutoin kohdata välttämättä kuin ohimennen sunnuntaisin.

Hakola pohtisi varsinkin aluksi myös toiminnan taajuutta.

– Tarvitseeko olla viikoittaista? Entä voiko pyhäkoulun sijaan jumalanpalvelukseen lisätä lapsille toimivia elementtejä?

Annettava tuki räätälöidään seurakunnan mukaan. Jos vaikkapa sosiaalisen median käyttäminen markkinoinnissa ei ole hallussa, opetellaan asiaa yhdessä.

Ratkaisujen etsimisen lisäksi Hakola tarjoaa kuulevat korvat, joille voi rauhassa purkaa asioita. Prosessiin lähtevien seurakuntien välistäkin purkamista ja keskustelua on kenties hyvä synnyttää.

– Vähän pioneerityötä tämä on sekä itseni että seurakuntien kannalta. Katsotaan mitä muotoja se saa.

 

Lapsityö haastaa seurakunnat

 

Miksi säännöllistä lapsityötä on vain puolessa vapaaseurakunnista?

 

Nuorisosihteeri Nana Kivimäki ymmärtää, jos pieni ja ikääntynyt seurakunta ei tee lapsityötä.

– Olen enemmän huolissani seurakunnista, joilla on ollut ehkä vääristynyt tapa ymmärtää lapsityö silloin, kun sitä aikanaan oli.

Kivimäki viittaa esimerkiksi tilanteeseen, jossa seurakunnan vastuunkantajilla on itsellään ollut pieniä lapsia. Heidät haluttiin pois häiritsemästä aikuisten tilanteita tai pyhäkoulusta toivottiin tiettyä pohjaa uskolle.

– Jos lapsityö loppui seurakunnan ikääntyessä, paljastui, että sen funktio liittyi lähinnä omiin lapsiin, ei laajempaan evankeliumin julistamisen näkökulmaan.

 

Polku316 on kristillisen kasvatuksen ohjelma, jota Marika Hakola on ollut mukana luomassa. Myös TV7-kanavallakin esitettyä Kättä pidempää -lapsityön koulutusohjelmasarjaa voi käyttää pienimuotoisten lapsityökoulutusten järjestämiseen seurakunnissa. Kuva: Maija Latvala

 

Tuki on tärkeää

Kulttuuri, jossa seurakunnan työikäiset pyörittävät lapsi- ja nuorisotyötä omille ja samanikäisille lapsille, on ollut murroksessa. Toki lapsi- ja nuorisotyössä on yhä mukana paljon työikäisiäkin. Nuorisotyöjohtaja Tommi Koivunen ymmärtää tilannetta.

– Elämä on hektisempää, pirstaleisempaa ja psykologisesti kuluttavampaa kuin aiemmin. Stressitekijöitä riittää.

Lapsi- ja nuorisotyössä rima on noussut hyvässä mielessä, Nana Kivimäki muistuttaa. Ollaan tietoisempia, miten turvallista ja laadukasta toimintaa toteutetaan ja ymmärretään, kuinka erilaisia lapset ja heidän tarpeensa voivat olla.

Jos lapsityö loppui seurakunnan ikääntyessä, paljastui, että sen funktio liittyi lähinnä omiin lapsiin.

– Samalla voi hirvittää, mitä kaikkea pitää osata ja mistä vastata.

Osa-aikatyön vapaaseurakuntien lapsityön tukemiseksi aloittava Marita Hakola muistuttaa, että mukana voi olla monin tavoin.

– Voi tsempata ja tukea taloudellisesti sekä luoda ilmapiiriä, jossa kaikki ovat tervetulleita. Jos sunnuntaikokouksen yhteydessä on lapsia ajatellen suunniteltua sisältöä, seurakunnan on tärkeää sitoutua asiaan ilman mukinoita. Lasten tai nuorten toimintaa voi myös mainostaa lähipiirissään.

Muuttunut lapsuus

Lopahtamaan päässeen lapsityön käynnistämiseen liittyy haasteensa.

– Vaikka olisi sydämen halua, seurakunnan ikärakenne vaikuttaa sosiaalisiin ympyröihin. Jos tuttavapiirissä ei ole lapsia, kynnys lähteä niitä etsimään on korkea. Ehkä koetaan myös, ettei ymmärretä nykylapsia ja heidän maailmaansa, Nana Kivimäki pohtii.

Lapsuus on toisenlaista kuin viisikymmentä vuotta sitten.

– Lasten keskittymiskyky on heikompi. Enää ei istuta rivissä kuuntelemassa. Lapset tarvitsevat tilaa elää, toimia ja pitää ääntä. Se on hyvää ja normaalia, mutta asettaa jo toimitiloille vaatimuksensa. Toiminta on suunniteltava toisin ja muutettava käsitys siitä, millainen on onnistunut kerho tai pyhäkoulu.