Maata Näkyvissä -festarit siirtyvät vuodella

 

Kuva: Maata Näkyvissä -festarit/Teemu Pakarinen

Maata Näkyvissä -festarit on päätetty siirtää koronavirustilanteen vuoksi ensi vuodelle. Tämän vuoden Maata Näkyvissä -festarit oli tarkoitus järjestää 13.–15.11.2020 Gatorade Centerissä ja Turun Messukeskuksessa.

Tapahtuma siirtyy vuodella ensi vuoden vastaavalle viikonlopulle 19.–21.11.2021. Ensi vuonna toteutetaan tälle vuodelle suunniteltu ohjelma asianmukaisesti päivitettynä.

”Maata Näkyvissä -festareiden siirtäminen on raskas päätös”, toteaa tapahtuman johtaja ja Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen. ”Talven ja kevään aikana teimme paljon työtä tapahtuman eteen, sillä toivoimme ja uskoimme, että marraskuussa koronatilanne olisi parempi, vaikka toisesta aallosta puhuttiin paljon jo huhtikuussa. Heinäkuun alussa tilanne näyttikin hyvältä, mutta nyt olemme pakotettuja toimimaan näin.”

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Nuorisotapahtuman osanottajat ovat pääasiassa alaikäisiä nuoria. ”Meillä on tapahtuman järjestäjinä ja kasvattajina vastuu ajatella ennen kaikkea terveyttä ja turvallisuutta. Gatorade Centeriin mahtuisi tietyillä järjestelyillä, turvaväleillä ja viidensadan hengen karsinoillakin paljon ihmisiä, mutta viruksen leviämisen riski olisi liian suuri”, toteaa Heinonen.

Myös Maata Näkyvissä -festareiden projektipäällikkö Maaria Toskala on pahoillaan peruutuksesta. ”Totta kai tuntuu kipeältä peruuttaa tapahtuma, jota teen työkseni koko vuoden”, Toskala toteaa ja jatkaa: ”Erityisen pahoillani olen tapahtumaan osallistumista suunnitelleiden nuorten sekä seurakuntien puolesta. Olemme informoineet seurakuntia tilanteestamme, ja palaute seurakuntien nuorisotyönohjaajilta on tuntunut rohkaisevalta. Tälle tilanteelle ei nyt vaan voi mitään. Ajattelen niin, että vaikka MN-festarit peruuntuvat tältä syksyltä, ne siirtyvät entistä ehompana seuraavaan vuoteen.”

”Maata Näkyvissä -festarit on niin ainutlaatuinen tapahtuma, että emme järjestä festariviikonlopuksi korvaavaa ohjelmaa. Maata Näkyvissä -festareiden sosiaalinen media tarjoaa syksyn mittaan varmasti kuitenkin jotain yllätyksiä ja myös nostalgiannälkäisille on luvassa tarjontaa. Tämä syksy mennään näillä satsauksilla tähän hetkeen, ja alkuvuodesta käännetään katseet täysillä tulevaan syksyyn. Tapahtuma järjestetään jälleen vuoden 2021 marraskuussa, jos Jumala suo”, Toskala kertoo.

Unelmaklubi-illat alkavat

Sleyn nuorisotyö suunnittelee järjestävänsä pienenä lohdutuksena syksyn aikana Unelmaklubi- iltoja. Nämä tapahtumat pitävät sisällään Maata Näkyvissä -festareista tuttua tunnelmaa, musiikkia ja sanaa ja ne striimataan YouTubeen, mutta niihin on tarkoitus ottaa myös turvamääräysten verran liveyleisöä paikalle, todetaan Sleyn nuorisotoimistosta.

Vuodella eteenpäin siirtyneet Maata Näkyvissä -festarit ovat aiheuttaneet tietysti myös kuluja tapahtuman järjestäjille. ”Totta kai meillä on menoja läpi vuoden. Tuntuuhan se hullulta, että tämän vuoden festareista tulee tappiota useita kymmeniä tuhansia vaikka tapahtuma ei toteudu, mutta näinä aikoina monella muulla on vielä hankalampi tilanne. Festarit eivät kuitenkaan tähän kaadu”, toteaa Sleyn nuoristyön johtaja Juha Heinonen.