Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Maata Näkyvissä -festareiden pääesiintyjä on julkaistu

 

Maata Näkyvissä -festareiden pääesiintyjä on yhdysvaltalainen Fireflight.

Ensi marraskuussa järjestettävien Maata Näkyvissä -festareiden pääesiintyjä on Fireflight. Yhtye esiintyi edellisen kerran festareilla vuonna 2009.

Turun HK Areenalla lauantain iltakonsertissa esiintyvä Fireflight on yhdysvaltalainen rockbändi. Nelihenkinen yhtye julkaisee uuden Innova-nimeä kantavan levynsä ensi viikon tiistaina.

Maata Näkyvissä -festareiden projektipäällikkö Lauri Halme kertoo, että pääesiintyjää valittaessa lähestytään gospelmaailman suurimpia Suomessa tunnettuja nimiä. Aiemmin festareilla ovat esiintyneet muun muassa niin ikään yhdysvaltalaiset Remedy Drive ja Skillet.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Monilla on usein jo muita suunnitelmia, mutta tänä vuonna saimme pääesiintyjäksi todella toivotun bändin, Halme sanoo.

Kaiken keskellä on Kristus

Halme pääsi itse tunnustelemaan Maata Näkyvissä -festareiden tunnelmaa jo kahdeksanvuotiaana vieraillessaan tapahtumassa ensimmäisen kerran. Projektipäällikön tehtävissä hän toimii nyt kolmatta vuotta.

Maata Näkyvissä -festarit on järjestetty jo 30 kertaa. Alunperin 120 ihmisen muistojuhlasta on kasvanut suuri tapahtuma, jonne odotetaan tänäkin vuonna saapuvaksi 25 000 kävijää.

– Festareilla on suuren ihmismäärän ansiosta ainutlaatuinen tunnelma ja uskovien yhteys. Kaiken keskellä on Kristus. Lisäksi meillä on todella hyvää ohjelmaa ja opetusta, Halme kertoo.

Maata Näkyvissä -festareiden koko ohjelma julkaistaan vappuaattona, mutta osa esiintyjistä paljastetaan jo viikon mittaan ennakkoon.