Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Luther-säätiö aloitti messut Kiteellä

 

Messut Joensuussa alkoivat Marianpäivänä viisi vuotta sitten. Kalle Väätäinen toimittaa messuja myös Kuopiossa ja Kiteellä

Luther-säätiön messuja järjestetään jo 20 paikkakunnalla. Vuoden alusta joukkoon liittyi Kitee. Siellä messua vietetään kerran kuussa ortodoksiseurakunnan tiloissa. Messun toimittaa Luther-säätiön Kuopion Pietari-yhteisön pappi Kalle Väätäinen, joka vastaa messusta myös Joensuussa.

Keski-Karjalan paikallislehdessä taitettiin alkuvuonna peistä Luther-säätiöstä. Kiteen seurakunnan keväällä eläköityvä kirkkoherra Sakari Takala, vasta valittu kirkkoherra Mirva Lehtinen ja Tohmajärven seurakunnan kirkkoherra Mikko Lappalainen muistuttivat lehtikirjoituksessaan, että alueella on ollut luterilaisia seurakuntia 1600-luvulta asti. Ja ehtoolliselle on tervetullut niin naispappeuden vastustaja kuin kannattajakin, kolmikko kirjoitti.

– Kysymyksessä on tilan vuokraus yhteisölle, joka toimii Suomen lain ja hyvien tapojen mukaisesti, kirkkoherra Iivo Suvanto Joensuun ortodoksisesta seurakunnasta perustelee tilojen antamista.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Suvannon mukaan tilojen luovuttaminen ei ole kannanotto naispappeutta vastustavan Luther-säätiön puolesta, eikä yleensäkään siihen, miten luterilaisia tunnustuskirjoja pitää tulkita.

– Emme missään nimessä lähde sorkkimaan toisen kirkon sisäisiä asioita. Sen sijan annamme vuokralaistemme vapaasti kehua Jeesusta messuissaan.

Joensuussa Luther-säätiön messuja on vietetty viisi vuotta. Tämän lisäksi kymmenen yliopiston teologisessa tiedekunnassa opiskelevaa kokoontuu Väätäisen johdolla teologipiiriin.

– Tahdomme tukea näitä miehiä ja naisia, joilla on huoli tulevaisuudestaan Suomen kirkossa, Väätäinen kertoo.

Ruotsissa papiksi vihitty Väätäinen sanoo uskovansa siihen, että löytyy yksimielisyys uskon ytimen, Kristuksen suhteen. Hän ei hätkähdä edes siitä, että Kotimaa-lehden haastattelussa luettiin juuri madonluvut säätiölle, joka saa Matti Väisäsestä piispan 20. maaliskuuta.

– Kristus teki kaiken puolestamme. Se on kirkon kallein aarre ja myös minun motiivini olla pappina tässä välistä älyttömäksi menevässä hommassa.