Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Loistavaa!-kesäjuhlat yhdisti nuoret ja vanhat

 

Ritari-areena keräsi nuoret ja vanhat yhteen ylistämään Jumalaa. Chariots Gospelkuoro & Big Bandin ohjelmistossa oli Andraé Crouchin sävellyksiä ja heiän omaa tuotantoaan.

Nuorisokulttuuri kohtasi aikuisväen Vapaakirkon Loistavaa!-kesäjuhlilla. Vanhemmat antoivat tilaa nuorille päälavalla ja osallistuivat myös nuorten ohjelmaan.

Seurakunnissa pohditaan usein, miksi nuoret ja vanhat eivät kohtaa? Nuorilla on useimmiten omat tapahtumansa ja vanhemman väestön suosima jumalanpalveluskulttuuri ei vedä nuoria mukaan.

– Jo syksyllä 2015 Suomen Vapaakirkon kesäjuhlien päätoimikunta sai sydämelleen tuoda nuoret ja vanhat yhteen. Siksi päätimme järjestää myös nuortentilaisuudet Ritari-areenan päälavalla, nuorisotyönjohtaja Tommi Koivunen kertoo.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Loistavaa!-kesäjuhlien Ritari-areenan päälavalla oli 11 koko yleisölle suunnattua tilaisuutta, joista neljä oli nuorten Summerhope-tilaisuuksia. Yhdistelmä toi juhliin monipuolisen musiikkikattauksen puhallinorkesterista ja kuorolaulusta Big Bandeihin ja ylistysmusiikkiin sekä vakuuttavan puhujakaartin.

– Oli äärimmäisen hienoa, että vanhemmat antoivat tilaa nuorille. Varmasti nykyaikainen ylistysmusiikki ei kuulu kaikkien vanhempien juhlijoiden lempimusiikkiin, mutta silti nuoret otettiin rakkaudella vastaan, Koivunen kiittelee.

Kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen (vas.) tulkkasi juhlien pääpuhujan Richard Svenssonin puheet. Heillä on usean vuoden yhteistyö takanaan, joten tunnelma oli rento.
Kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen tulkkasi juhlien pääpuhujan Richard Svenssonin puheet. Heillä on usean vuoden yhteistyö takanaan, joten tunnelma oli rento.

Sanoma Jeesuksesta yhdistää

Kaikki päälavan tilaisuuksien puheet pohjautuivat Efesolaiskirjeeseen. Viikonlopun aikana käytiin koko kirje jaejaksoittain lävitse. Puheet täydensivät toisiaan, seuraava puhuja jatkoi siitä mihin edellinen oli jäänyt. Teemoissa nousi esiin: Mitä on seurata Jeesusta? Mitä on todellinen toivo Jeesuksessa? Miten voimme loistaa Kristuksen valoa ympärillemme? Mitä armo on? Mihin meidät on kutsuttu? Millainen tehtävä meille on annettu? Mitä on todellinen rakkaus?  Mitä on elämä Jeesuksen seuraajana? Miten voimme oppia rakastamaan Jeesuksen tavoin? Miten Jumala varustaa meitä?

– Kesäjuhlien hengellinen anti oli hyvä ja järjestelyt onnistuivat loistavasti. Olemme saaneet paljon hyvää palautetta. Erityisen hienoa oli se, että saimme nuoret ja vanhat yhteisen sanoman äärelle, kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen toteaa.

Kesäjuhlaisäntä Arto Kortemaa (oik.) ja juhlien rakennusvastaava Arto Talja olivat tyytyväisiä juhliin. Pitkän talkooviikon päätteeksi alkoi juhlien purku, joka jatkuu maanantaille.
Kesäjuhlaisäntä Arto Kortemaa (oik.) ja juhlien rakennusvastaava Arto Talja olivat tyytyväisiä juhliin. Pitkän talkooviikon päätteeksi alkoi juhlien purku, joka jatkuu maanantaille.

Kesäjuhlaisäntänä toiminut Hämeenlinnan vapaaseurakunnan pastori Arto Kortemaa oli niin ikään tyytyväinen juhlien antiin.
– Juhlat olivat onnistuneet ja siitä on syytä iloita, Kortemaa hymyilee.

Kesäjuhlien tilaisuuksien yhteenlaskettu kävijämäärä oli 10 000—12 000, joka koostui arvioiden mukaan noin 5 000 eri juhlavieraasta. Juhlat järjestettiin 220 talkoolaisen voimin. Hämeenlinnan Ritari-Areenan lisäksi järjestettiin lasten tilaisuudet Metritiskiareenalla, junnujen tilaisuudet Poltinahon seurakuntakeskuksessa sekä seminaareja ja Kids Action Night Elenia Areenalla.