Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Liukeneminen kirkosta on jo alkanut, totesivat Arto Antturi ja Ville Auvinen STI:n syyskauden avajaisissa

 

Sleyn lähetysjohtaja Ville Auvinen ja rovasti Arto Antturi keskustelivat STI:n syyskauden avajaisissa aiheesta ”Repeääkö kirkko avioliittokysymykseen?”

Keväällä uusiin toimitiloihin muuttanut Suomen teologinen instituutti (STI) avasi syyskautensa ajankohtaiskeskustelulla ja tilojen siunaamisella viime viikolla.

– Muutto oli iso ponnistus, yli 20 000 kirjaa tarkoitti 500 muuttolaatikollista ja aika monta purettavaa ja koottavaa kirjahyllyä, mutta apunamme oli paljon osaavia talkoolaisia. Uudet tilat ovat mielestäni selvästi edellisiä toimivammat ja kuitenkin merkittävästi edullisemmat. Suurkiitos kaikille mukana olleille! kiittelee pääsihteeri Soili Haverinen.

Tilojen käyttöön siunaamisen toimittanut teologinen asiantuntija Vesa Ollilainen avasi puheessaan omaa tietänsä teologiksi ja nosti esiin kolme keskeistä teemaa STI:n toiminnassa: Hyvä teologia, hengellinen kutsu ja opiskelijayhteisö.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

– STI tavoittelee sitä, että uskovien yhteys pääsee kantamaan teologian opiskelijaa, että hänellä on paikka, jossa hän kohtaa sopivassa määrin teologista erilaisuutta mutta myös samanmielisyyttä yhteisen Herran ja uskon kautta. On vertaistukea, on kiintopistettä, on rauhallista lukukammiota ja vilkasta keskustelua, on yhdessä laulamista ja yhdessä rukoilemista, Ollilainen kuvailee.

– Kaikkea sitä, mitä teologian opiskelija, valmistunut teologi tai ihan vain kuka tahansa hyvästä teologiasta kiinnostunut tarvitsee ja osaa arvostaa.

Piispojen avioliittokäsitys vaikuttaisi rekrytointiin

Kirkolliskokousedustajat lähetysjohtaja, TT Ville Auvinen ja rovasti Arto Antturi keskustelivat pääsihteeri Soili Haverisen johdolla aiheesta ”Repeääkö kirkko avioliittokysymykseen?” Keskustelun johtopäätöksenä oli, että repeämisen sijaan menossa on jo vähittäinen useasta eri syystä johtuva liukeneminen tai murentuminen.

– Jos herätysliiketaustaiset jättävät Suomen ev.-lut. kirkon, se johtaa kirkon hyvin nopeaan liberalisoitumiseen, ja kun Suomen väkiluku kasvaa maahanmuuton seurauksena, ja maahanmuuttajat ovat usein muslimitaustaisia tai etelän kirkkojen kristittyjä, niin eivät kummatkaan heistä hyväksy kirkon liberaalia teologiaa. Tuskin kristityksi kääntyneestä muslimista tulee aktiivinen liberaaliseurakunnan jäsen, visioi Ville Auvinen.

– Jos kirkko muuttaisi avioliittokäsityksenä piispojen esityksen mukaisesti, se vaikuttaisi todennäköisesti heti kirkkoherrojen rekrytointiin eli siinä prosessissa alettaisiin kysyä, että hyväksytkö tämän. En kuitenkaan usko, että esitys menee kirkolliskokouksessa läpi vaan että määrävähemmistö kaataa sen, arvioi Arto Antturi.

Keskustelu on katsottavissa STI:n YouTube-kanavalla.

STI on kahdeksan luterilaisen herätysliike- ja lähetysjärjestön yhteinen teologinen koulutus- ja tutkimusyhteisö, joka on tähän asti antanut teologian opintoja tukevaa täydennyskoulutusta. STI ylläpitää yli 20 000 niteen teologista kirjastoa, joka on yleisesti käytettävissä. STI:n edelliset ja nykyiset toimitilat ovat Helsingissä Kaisaniemenkadulla. Järjestö muutti pari sataa metriä lähemmäksi Helsingin rautatieasemaa.