Pitkäaikainen kirkkopoliitikko Heikki Sorvari: ”Lestadiolaisten arvostus on lisääntynyt kirkossa”

 

Kuva: Petri Vähäsarja.

Vanhoillislestadiolainen kirkkopoliitikko Heikki Sorvari sanoo, että lestadiolaiset ovat kirkossa mukana niin kauan kuin sen puitteissa voi ”julistaa omantunnon mukaisesti Jumalan sanaa”.

Espoolaisella diplomi-insinöörillä Heikki Sorvarilla on 12 lasta, joista 11 on elossa. Esikoinen kuoli kolme viikkoa ennen laskettua aikaa.

– Kovasti häntä odotettiin. Aluksi meille ei selitetty, mistä kuolema johtui. Se tuntui pahalta, Sorvari muistaa.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Lapsia tuli lisää. Toinen runsaan vuoden päästä ja sitten kahden vuoden välein.

– Vaimoltani kysyttiin neuvolassa, ettekö ymmärrä mitään ehkäisystä.

Vaimo varmaankin vastasi, että ”emme”?

– Jotenkin niin, Heikki nauraa.

– Meille lapsi on Jumalan lahja.

Hänen mielestään 11 lapsen kanssa pärjäämisessä ei ole ollut ”mitään ongelmaa”.

– Voi olla, että olen aliarvioinut, mitä vaimo on joutunut tekemään.

– Yhdellä lapsistamme oli koliikki, ja se oli kolmen kuukauden ajan karmeaa. Mutta ei meillä ei ole ollut mitään kasvatusmetodeita. Siinä ne lapset ovat vain olleet mukana. Isommista oli paljon apuakin. Lapset ovat olleet siunaus, Heikki pohtii.

Uskomassa jälleen

Heikin äiti oli vanhoillislestadiolainen, isä ei.

– Tein parannuksen 15-16-vuotiaana, ja siitä lähtien olen innolla ollut mukana.

Parannuksen tekeminen tarkoittaa uskoontuloa.

– Tiesin, että nyt asiani ovat oikein, kun olen tällä tavalla uskomassa.

Parannukseen Heikkiä ajoi tuttujen uskovaisten porukka.

– Minä ihailin heidän elämäänsä ja toivoin pääseväni siitä osalliseksi. Ja pääsin.

Sitten Heikki aloitti opiskelut Teknillisessä korkeakoulussa.

– Pettymykset seurusteluasioissa ensimmäisenä opiskeluvuonna aiheuttivat ajautumisen tavalliseen teekkarielämään. Tein typeryyksiä, ja koko ajan minulla oli niistä paha mieli.

Puolentoista vuoden kuluttua typeryydet saivat jäädä.

– Meni käymään synnyinseuduillaan Alajärvellä. Juttelin siellä vanhan tuttuni kanssa.

– Sain palaamisen armon, Heikki kertoo.

Ja sen jälkeen olet ollut parannuksen tiellä?

Kysymys huvittaa Heikkiä.

– No, niin sanotusti uskomassa. Virheitä olen kuitenkin tehnyt. Onneksi meillä on mahdollisuus tehdä parannusta joka päivä.

Vaikuttajaksi

Vuonna 1994 tuttava silloisessa Kanta-Espoon seurakunnassa pyysi Heikkiä osallistumaan seurakuntavaaleihin.

Heikki osallistui. Hän ei oikeastaan osaa sanoa, miksi.

– Minulla ei ollut mitään tietoa siitä, millaista seurakuntaneuvostossa on.

Heikin äänisaalis oikeutti varasijaan. Kun eräs seurakuntaneuvostossa vaikuttanut vanhoillislestadiolainen sitten muutti pois Espoosta, Heikki kutsuttiin hänen tilalleen.

– Suurin järkytys oli, että siellä oli kaksi vasemmistolaista. Lapsuudesta oli jäänyt käsitys, että he ovat tosi pahoja ja punaisia.

– Mutta pian huomasin, että juuri nämä kaksi jäsentä olivat sydämestään mukana kirkon rakentamisessa. Yhteistyömme sujui hyvin.

Espoon kirkkovaltuustossa vaikutti myös Pertti J. Rosila, josta tuli myöhemmin eduskunnan talouspäällikkö. Rosila oli Sorvarin mukaan ”hyvä tyyppi”, jonka kanssa löytyi heti yhteys.

– Hallinnollisessa valmistelussa oli monia epäkohtia, ja Pertti huomasi ne heti. Teimme ehdotuksia ja saimme asioita eteenpäin, Heikki kuvailee.

Hänen kirkkopoliitikon urastaan tuli mittava. Heikki on toiminut Espoon seurakuntien luottamustehtävissä vuodesta 1996 ja vuodesta 2008 kirkon ylimmässä päättävässä elimessä eli kirkolliskokouksessa. Tänä keväänä hän jää kirkolliskokouksesta pois. Sorvari on ollut 8 viime vuotta myös Kirkkohallituksen täysistunnon jäsen.

Yhteinen vihollinen

Luottamustoimissaan Heikki on ehtinyt saada aikaan yhtä ja toista. Eräs merkittävä asia oli kalliin leirikeskushankkeen torppaaminen Espoossa.

– Se oli yhtymän taloudelle siunaus.

Heikin sydämellä on ollut myös kirkon eläkerahastoon ja keskusrahastoon kerättävien seurakuntakohtaisten maksujen ”yhdenvertaistaminen”.

– Ja valtion korvausten jakaminen seurakunnille juuri siihen tehtävään, mihin se on tarkoitettu, Heikki lisää.

Hän on uurastanut saadakseen Raamattuun ja luterilaiseen uskoon sitoutuneita lähtemään ehdokkaiksi seurakuntavaaleissa. Hän vaikuttaa vuonna 2014 perustetussa Yhdessä matkalla -valitsijayhdistyksessä, joka toimii kaikissa Espoon seurakunnissa.

– Meillä on yhteinen ”vihollinen” eli liberaalit.

– Mutta myös liberaalit ovat yhdistäneet voimansa. Tilanne on täysin polarisoitunut.

Kirkkopolitiikassa Heikki Sorvari on halunnut ajaa ennen kaikkea kahta asiaa: sen että avioliitto pysyisi miehen ja naisen välisenä ja sen, että seurakuntien lähetysmäärärahat jaettaisiin kaikille kirkon lähetysjärjestöille.

Molemmissa on ollut tekemistä, eikä tekeminen ole riittänyt.

Lähetysmäärärahoja on monissa seurakuntayhtymissä siirretty pois järjestöiltä, joissa ei hyväksytä naispappeutta ja samaa sukupuolta olevien avioliittoa, kuten esimerkiksi Sleyltä, Kansanlähetykseltä ja Kylväjältä. Hiljattain näin tehtiin myös Espoossa.

Piispainkokouksen tuoretta ehdotusta kahden erilaisen avioliittokäsityksen samanaikaisesta voimassa olemisesta Sorvari pitää paitsi ”mahdottomana” myös ”surullisena”.

– Se saa pohtimaan, mihin kirkkoa ollaan viemässä. Piispojen uusin kannanotto poikkeaa vuoden 2008 ”Rakkauden lahja” -kannanotosta radikaalisti. Muutos kertoo kirkon liberalisoitumisesta ja irtautumisesta Raamatusta opin, uskon ja elämän ohjeena.

– Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Tähän raamatulliseen opetukseen ei mahdu opetus samaa sukupuolta olevien aviollisesta suhteesta.

– Muutamien piispojen toiminta ja sanatkin ovat jo aiemmin tehneet selväksi, että Raamattu ei ole heille uskon ja elämän ohje, Sorvari sanoo.


”Arvostus on lisääntynyt”

Entä miten Sorvari kokee lestadiolaisten aseman kirkossa?

– Kotiseudullani oli pitkään perinteenä, että muut herätysliikkeet vastustivat, jos kirkkoherraksi ehdotettiin lestadiolaista. Tänä vuonna sinne valittiin ensimmäinen lestadiolainen kirkkoherra. Lestadiolaisten arvostus on lisääntynyt, Heikki arvioi.

– Ennakkoluulot ja syrjimiset ovat yksittäisiä ja marginaalisia.

Sorvari sanoo, että ”jos selän takana puhutaan, siitä ei tarvitse murehtia”.

– Lestadiolaisten asema ei poikkea muista kirkon jäsenistä. Pidämme suuressa arvossa sitä, että saamme toimia kirkossa. Kirkossa on suuri määrä lestadiolaisia pappeja ja kanttoreita.

– Minulla suurin syy pysyä kirkossa on, että saisi näille ihmisille turvan toimia, Sorvari kertoo.

– Toistaiseksi olemme saaneet elää kirkossa niin kuin uskomme, hän jatkaa.

Onko kuitenkin hyvä, että kirkossa on muitakin kuin lestadiolaisia?

– Totta kai. Tämähän on ollut kansankirkko. Sellainen sen pitäisikin olla. Sakramentit kirkolla on, ja ehtoollinen on oikea, vaikka piru sen antaisi.

Sorvarille kirkko merkitsee ”instituutiota, joka hoitaa sille säädetyt tehtävät kirkkolain mukaan”.

– Kirkko antaa puitteet yhteistyölle ja tilaisuuksien järjestämiselle kirkoissa.

– Rukoukseni on, että Jumalan sanan mukainen opetus saisi edelleen säilyä kansankirkossa, ja että kirkko säilyisi kirkkona.

Juttu on julkaistu Elämä-lehden numerossa 5/2024

 
Artikkelibanneri perussanoma

Aiheet