Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Leif Nummela ehdottaa piispaboikottia

 

Leif Nummela on Kansanlähetyksen julkaiseman Uusi Tie -lehden päätoimittaja

Kansanlähetyksen julkaiseman Uusi Tie –lehden päätoimittaja Leif Nummela ehdottaa, että harhaan menevien piispojen hengellisiä palveluja ei pitäisi käyttää. Mitä Nummela tällä tarkoittaa?

– Jos henkilö opettaa, että voidaan siunata tai vihkiä samaa sukupuolta oleva pari, hän on ratkaisevasti poikennut kristillisestä opetuksesta sellaisena kuin se nousee Raamatusta. Samoin jos joku opettaa, että neitseestäsyntyminen ei ole todellinen tapahtuma, jollaisena Uusi testamentti sen kuvaa.

– Jos joku opettaa ja uskoo toisin, hän edustaa ratkaisevaa poikkeamista Raamatusta. Se on kuitenkin kristillisen uskon perusta. Silloin ei enää ole pohjaa yhteiselle toiminnalle. Jotta me emme itse olisi edistämässä uskontunnustuksesta ja Raamatusta poikkeavaa opetusta, yhteistyötä ei ole syytä tehdä.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Nummela nimeää harhaan kulkeneiksi piispoista Kari Mäkisen, Wille Riekkisen, Björn Vikströmin ja Mikko Heikan sekä Helsingin tulevan piispan Irja Askolan.

– On olemassa raja, jonka jälkeen kyse toisenlaisesta Raamatun tulkinnasta ja uskon ymmärryksestä. Aika harva varmaan lähtisi luterilaisena tekemään yhteistyötä jehovantodistajien kanssa. Ovatko neitseestäsyntyminen ja kysymys samaa sukupuolta olevien vihkimyksestä niin vakavia asioita, jokaisen tulee arvioida se Raamatun edessä. Minusta ne ehdottomasti ovat niin vakavia asioita.

– Homokysymys on ratkaiseva poikkeama kristillisestä avioliittoetiikasta. Neitseestäsyntymisen kieltäminen on poikkeamista apostolisesta uskontunnustuksesta. Kyse on siltä osin jostakin muusta kristillisestä uskosta.

Onko klassiselle tulkinnalle tilaa?

Nummelan mielestä perinteiselle kristinuskon tulkinnalle ei tunnu olevan sijaa kirkon piirissä.

– Tässä meidän kirkollisessa tilanteessamme on ikäviä piirteitä. Puhutaan paljon siitä, että katto on korkealla ja seinät leveällä ja että tarvitaan suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuutta korostetaan. Kysymys on siitä, riittääkö meillä aitoa suvaitsevaisuutta siihen myös klassiselle kristinuskon tulkinnalle. Ja saako sitä uskoa seurata ilman että joutuu boikottiin ja eristämisen kohteeksi kirkossa.

– Kun joku haluaa myös käytännössä seurata uskoaan, siitä tulee seuraamuksia. Kysymys on suvaitsemattomuudesta.

Vaalit tulossa

Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa. Nummela ei kuitenkaan usko, että kirkkoa uudistetaan vaaleilla. Hän toivoo kuitenkin, että perinteisen kannan ehdokkaat ja äänestäjät lähtevät liikkeelle.

– Kirkkoa ei uudisteta hallinnollisilla toimenpiteillä eikä kirkkojuridiikalla. Kirkko uudistuu hengellisesti Jumalan sanan kautta. Kun ihmiset kääntyvät Jumalan puoleen, tulee herätys ja tehdään parannusta synneistä. Silloin saadaan kokea Jumalan rakkautta, armoa ja syntien anteeksiantamusta. Kirkon uudistuminen on hengellinen asia ja siinä mielessä kirkkoa ei voi uudistaa pelkillä seurakuntavaaleilla.

– Totta kai toivon, että seurakuntavaaleissa valitaan henkilöitä, jotka eivät poikkea ajattelussaan ja toiminnassaan kristillisestä avioliittokäsityksestä ja apostolisesta uskontunnustuksesta.

Paljon palautetta

Nummela kertoo saaneensa kirjoituksestaan paljon palautetta.

– Erilaisen näkemyksen esittäneelle ei usein vastata argumentein eikä pyrkimällä osoittamaan, että hän on väärässä. Hänelle vastataan solvaamalla ja leimaamalla hänet henkilökohtaisesti. Tässä keskustelussa oli sellaista makua.

-Olen saanut enemmän palautetta kuin mistään muusta pitkään aikaan. Kukaan ei sanonut, että olisin antanut väärän todistuksen. Minä perustin ajatukseni siihen, mitä piispat ovat selvästi itse tuoneet julki. Kukaan ei väittänyt, että olin kohdellut heitä loukkaavasti.

– Minulle vastattiin leimaamalla minut yhteistyökyvyttömäksi ja suvaitsemattomaksi. Tämä on taitavaa ja tehokasta retoriikkaa, mutta se ei vie keskustelua eteenpäin. Minulle se osoittaa sen, että kritisoijilla ei ole argumentteja. On vain jonkinlainen halu luopua näistä asioista. Silloin leimataan kyseenalaisiksi henkilöiksi kaikki, jotka haluavat pitää kiinni perinteisestä kristinuskon tulkinnasta.

Leif Nummelan haastattelu kuullaan Radio Deissä torstaina 19.8. kello 9 alkavalla ajankohtaistunnilla.

 

 

 

 
Dei, ihmisen ääni, artikkeliban 5.9.- (2/2)