Lapsikuoro Solina sai Kirkkomusiikkiliiton tunnustuksen

 

Suvi Lehtimäki johtaa Suomen Kirkkomusiikkiliiton palkitsemaa Solina-kuoroa, johon liittyy koko ajan lisää lapsia. Kuva: Mika Haapoja

Seinäjokelainen perheenäiti Suvi Lehtimäki yllättyi, kun kotoisat lauleskelut kasvoivat muutamassa vuodessa yli kahdensadan koululaisen suosikkiharrastukseksi, lapsikuoro Solinaksi.

Tämä voisi tapahtua sadoilla Suomen paikkakunnilla.

Musikaalinen kristitty tahtoo antaa aikaansa lapsille, laulaa heidän kanssaan ja kertoa Jeesuksesta. Ilo yhteydestä ja yhdessä tekemisestä vetävät uusia puoleensa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Seinäjoella tällainen perheenäiti – Suvi Lehtimäki – pistäytyi vuonna 2007 kristillisessä kirjakaupassa ja sai siellä ajatuksen nuottikirjojen äärellä.

Olisi mukava laulattaa omia ja kavereiden lapsia sekä kutsua mukaan heidän ystäviäänkin.

Hän pisti idean käytäntöön.

Porukka aloitti seurakuntakodilla, ja kohta siitä tuli Seinäjoen evankelis-luterilaisen seurakunnan kerhotoimintaa. Väkimäärän kasvettua oli etsittävä aina vain isompia kokoontumistiloja.

Tänään joukko on yli 200 lapsen Solina-kuoro, jonka konsertit ovat monta kertaa vetäneet Lakeuden Risti -kirkon kaikki paikat täyteen. Niitä on 1200.

Kuoroon pääsevät kaikki 1.-6.-luokkalaiset tytöt ja pojat, jotka tykkäävät laulamisesta ja mukavasta yhdessäolosta. Harrastus on maksuton.

– Kun lapsi “kasvaa ulos” kuorosta, hän pääsee halutessaan apuohjaajaksi. Nyt Solinassa on 22 nuorta avustajaa, jotka esimerkiksi hoitavat kuoroon ilmoittautumiset, auttavat tekniikassa, paperihommissa, koreografioissa ja kuoron toiminnan suunnittelussa. Nuoret ovat minulle kullanarvoisia, Suvi kiittää.

Kuoro paitsi harjoittelee lauluja myös viettää leirejä ja leffailtoja.

– Joka kerta rukoilemme ajankohtaisten asioiden sekä jokaisen kuorolaisen ja heidän perheidensä puolesta.

Ohjelmistoon pääsevät kappaleet, joissa on selkeä sanoma ja tarttuva melodia.

– Mietimme joukolla sanojen sisältöä ja tutkimme aihetta Raamatusta.

Nyt Solina tekee musikaalia, jonka ensi-ilta koetaan huhtikuun loppupuolella. Mukana on suomalaisen gospelin ykkösnimiin lukeutuva Pekka Simojoki, joka tehnyt Solinalle lauluja ja ollut mukana levytyksissä.

Kuoronjohtaja on liikuttunut pienen puron kasvusta suureksi Solinaksi. Hän pitää sitä Jumalan ihmeellisenä työnä.

Vuoden musiikkiryhmä on Suomen Kirkkomusiikkiliiton tunnustus kirkkomusiikkitoimijoille. Vuonna 2017 tunnustus päätettiin jakaa lapsi- tai nuorisokuorolle.

Niiden lukumäärä ja laulajamäärät ovat olleet kasvussa Kirkkomusiikkiliiton jäsenkunnassa.

Perjantaina 20.1. julkistetun Vuoden musiikkiryhmä 2017 –valinnan teki Kirkkomusiikkiliiton liittohallitus.