Oletko jo kirjoittanut hengellisen hoitotahdon?

 

Kuva: Jonne Renvall

– Omien toiveiden ja mieltymysten ilmaiseminen ei ole itsekkyyttä, muistutti geriatrian professori Jaakko Valvanne Uskon Akatemian avausluennolla.

Professorin sanat liittyvät hauraaseen vanhuuteen. Liian moni ikäihminen tyytyy kiltteyttään ja vaatimattomuuttaan hoitolaitoksen oloihin, vaikka ne saattavat tehdä hänestä aiempaa huonokuntoisemman.

– Sairaalassa tauti paranee, mutta ei välttämättä potilas. Tutkimusten mukaan siellä laskee joka kolmannen yli 70-vuotiaan potilaan toimintakyky.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Vanhus ei välttämättä tiedä useampaankin lakiin kirjatusta itsemääräämisoikeudesta, jota myös hoitohenkilöstö saattaa lyödä kiireessä laimin – tiedostamattaan tai tieten tahtoen.

Potilaan tahtoa ja ajatuksia ei tiedustella, vaan asioita päätetään hänen puolestaan, jopa asianosaisen tietämättä.

– Pitkäaikaishoidossa vanhuksen toiveita ja yksityisyyttä on kunnioitettava aivan kuin oltaisiin hänen kodissaan, Valvanne muistuttaa.

Laitoksessa ei yleensä kannusteta liikkumaan. Keskeinen paikka on vuode.

– Rajoittamista on sekin, jos liikkumisvälineet viedään potilaan läheisyydestä tai pidetään häntä puutteellisesti pukeutuneena.

Hygieniahaalaria ei potilas itse pysty riisumaan.

Geriatriatuolissa käännetään ja lukitaan pöytä istuimen eteen niin, ettei rakennelmasta pääse pois.

Selkeintä vapauden rajoittamista on kiinni sitominen, jota yhä joissain hoitopaikoissa tehdään:

– Kun kohtasin Suomeen tutustumiskäynnille tulleita brittihoitajia, he ihmettelivät, onko se todellakin täällä sallittua. Heidän kotimaassaan on toisin.

Professori itse julkisti viime vuonna hoitotahtonsa toimittaja Lotta Tuohinon kanssa kirjoittamassa kirjassa 60+ Iloa elämään.

”Jos vaarana on vuoteesta putoaminen, patjani voi siirtää lattialle.”

Häntä ei missään tapauksessa saa sitoa eikä riuhtoa.

Hän haluaa liikkua joka päivä 3 000 askelta, juoda tummaa, alkoholitonta olutta ja syödä suklaata.

Hän haluaa tavata mahdollisimman paljon läheisiään.

Mieluiten hän tahtoo elää kotona tai iloisessa hoitopaikassa.

– Moni on hoitotahtoni lukenut ja tuumannut, ettei kaikkia toiveitani voi millään toteuttaa. Viime syksynä olin luennoimassa Lahden Diakonialaitoksella, jossa oli paikalla myös palveluasumisen ammattihenkilöitä. He vahvistivat ilokseni, että kaikki toiveeni on mahdollista toteuttaa!

– Ei kuitenkaan ihan perusmaksuun sisältyen, virnistää Valvanne.

Professori kehottaa vakavasti miettimään, millaista elämää tahtoo ikäihmisenä. Ajatukset ja toiveet kannattaa kirjata hoitotahtoon. Se helpottaa läheisiä ja hoitohenkilöstöäkin.

Yhtä lailla kristitty voi kirjoittaa julki hoitotahtonsa hengellistä elämää koskien ja listata esimerkiksi mieluisimmat virret ja muut laulut.

Tahdon, että minulle luetaan joka aamu Päivän Sana.

Toivon, että luonani vierailee joka viikko iloista gospelia musisoiva ryhmä.

Minut saa viedä joka sunnuntai kirkkoon, jos osaan olla siellä kohtuullisen hiljaa.

Jaakko Valvanteen Viety vapaus –luento aloitti tiistaina 17.1. Tampereen Sampolassa Uskon Akatemian, joka on Tampereen seurakuntayhtymän ja Tampereen työväenopiston maksuton luentosarja.