Lähetyshiippakunta järjestää kesäjuhlan verkossa

 

Luterilainen tunnustuksellisuus, tiivis yhteisö ja naispappeudesta vapaa jumalanpalvelusyhteisö korostuivat syinä liittyä Lähetyshiippakuntaan. Kuva: Pekka Siikavirta

Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta järjestää 31.7.–2.8.2020 kesäjuhlan verkossa YouTube-kanavalla

Kesäjuhla oli tarkoitus järjestää Loimaan evankelisella kansanopistolla, mutta koronaepidemian tähden se siirrettiin verkkoon. Kesäjuhlien ohjelma on hyvin monipuolinen ja se rakentuu juhlien teeman ”Tule, Herra Jeesus” ympärille. Kaiken ikäisille suunnatun raamattuopetuksen lisäksi tarjolla on välähdyksiä eri puolelta Suomea Lähetyshiippakunnan seurakunnista.

Lähetyshiippakunnan toimintakeskus Koinoniaan Helsinkiin on rakennettu Studio Krypta, jonka mediatyö alkaa kesäjuhlista. Studion ja kesäjuhlien avajaisia pääset seuraamaan verkossa perjantaina 31.7.2020 klo 17.30 alkaen. Verkkojuhlien johtajana toimii Hiippakuntadekaani Juhana Pohjola.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Ajankohtaisena aiheena keskustelussa on nostettu esiin sanan- ja uskonnonvapauden tila Suomessa. Onhan kansanedustaja Päivi Räsästä ja hiippakuntadekaani Juhana Pohjolaa kuulusteltu epäiltynä kiihottamisrikoksesta koskien Suomen Luther-säätiön julkaisua. ”Mitä kristittynä uskaltaa sanoa?” otsikon alla kulkeva keskusteluohjelma alkaa perjantaina 31.7.2020 klo 19.30. Eero Pihlavan kanssa uskonnon- ja sananvapaudesta keskustelemassa ovat ohjaaja Miisa Latikka ja toimittaja Virpi Kurvinen, haastateltavina Jyrki Anttinen ja Tapio Puolimatka.

Lauantaina 1.8.2020 on tarjolla runsaasti myös nuorten ohjelmaa. ”Naisena ja tyttönä seurakunnassa Raamatussa – Naisena ja tyttönä seurakunnassa Lähetyshiippakunnassa” ohjelmaa alustaa ja keskustelua johtaa TT Pauliina Pylvänäinen. ”Taistelutoverit – veljet Jumalan kutsumana arjessa ja seurakunnassa Raamatun valossa” ohjelman pariin johdattavat puolestaan Jarno Gummerus ja Sebastian Grünbaum. Nuorten ohjelma päättyy lauantaina klo 20 järjestettävään konserttiin, joka kantaa nimeä ”Usko yhdistää”.

Päivien aikana vietetään aamuisin ja iltaisin hetkipalvelukset. Kesäjuhlat huipentuvat sunnuntaina piispa Risto Soramiehen toimittamaan juhlamessuun Helsingin Pyhän Markuksen seurakunnasta.

Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan kesäjuhlaa voit seurata verkossa 31.7.–2.8.2020 YouTube-kanavalla https://youtube.com/lähetyshiippakunta-lhpk

Tarkempi ohjelma löytyy osoitteessa www.lhpk.fi/kesajuhlat/

Jos Jumala suo Lähetyshiippakunnan kesäjuhla pidetään ensi vuonna Loimaan evankelisella kansanopistolla 30.7.—1.8.2021

Lähetyshiippakunta on luterilainen kirkko Suomessa. Sen perustivat vuonna 2013 Suomen Luther-säätiön työn tuloksena syntyneet seurakunnat. Tällä hetkellä seurakuntia on lähes neljäkymmentä. Työn ytimessä on elämän ja armon pelastussanoma Kristuksesta Jeesuksesta. Lähetyshiippakunta rakentaa varauksetta Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen perustalle.

Lisätietoa Lähetyshiippakunnasta osoitteesta www.lhpk.fi/tietoa-lahetyshiippakunnasta/

Lähde: Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan lehdistötiedote 28.7.2020