Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Lähde-lehti sai uudet kasvot

 

Lähde-lehti on uudistunut. Medialähetys Sanansaattajien julkaiseman Lähteen ensimmäinen erinäköinen numero ilmestyy huomenna.
– Lehden uudistaminen on osa 40 vuotta täyttävän Sansan toimintarakenteen ja ulkoisen ilmeen uudistusta. Edellinen lehtiuudistus tehtiin yli kymmenen vuotta sitten. Nyt tavoitteena on yhtenäistää koko järjestön ulkoinen ilme, kertoo päätoimittaja, medialähetysjohtaja Juha Auvinen.

Sansa on julkaissut omaa lehteä vuodesta 1974. Lehti ilmestyi pitkään nimellä Menkää siis, kunnes vuonna 2001 siitä tuli Lähde. Se ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa aiemman 11 kerran sijaan.

– Kuori ja kokonaisuus on uusi, mutta ydin on ennallaan. Lehdessä on tietoa maailmanlähetyksestä, haastatteluja ja raamatunopetusta, samoin kuin kuuntelija- ja katsojapalautteita maailmalta. Toivottavasti myös yllätyksiä, sanoo toimitussihteeri Leena Punkari.

IK-opisto Neliöb. 20.5.-2.6.

 

 
Sansa artikkeliban.1.5.- MJa