Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Kotimaa24: Helluntaikirkolla ei ole kantaa homosuhteessa elävän jäsenyyteen

 

Suomen helluntaikirkolla ei ole kirkkokunnan toiminnanjohtajan Esko Matikaisen mukaan virallista kantaa siihen, voiko homoseksuaalisessa suhteessa elävä henkilö olla seurakunnan jäsen.

Suomen helluntaiseurakuntien sanomalehti Ristin Voitto käsitteli viime viikon numerossaan herätysliikkeen suhtautumista homoseksuaalisuuteen. Kirjoittelua tulkittiin siten, ettei homosuhteessa elävä voisi lehden mukaan olla helluntaiseurakunnan jäsen.

– Ristin Voitossa ei ole suoraan esillä helluntaikirkon virallinen linja. Lehdellä on oma painoarvonsa, joka tulee esille pääkirjoituksissa ja opetusartikkeleissa. Sitten lehdessä on muita näkemyksiä, joilla on oma keskusteleva arvonsa, Matikainen sanoi Kotimaa24:lle.

Ristin Voitossa mainittuja näkemyksiä, joissa yhtäältä todettiin, ettei homosuhteessa oleva henkilö voi olla seurakunnan jäsen tai ”hän ei enää halua olla seurakunnan jäsen” voi Matikaisen mukaan pitää keskustelupuheenvuoroina.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

-Nyt keskustellaan yhteisesti sovittujen periaatteiden soveltamisesta. Keskustelu on myönteinen juttu. Pidän hyvänä, että asiasta keskustellaan ilman, että taustalla olisi jokin kriisi joka pakottaisi siihen.

– Oma kantani on suunnilleen sama kuin lehdessä. Pidän homoseksuaalisessa suhteessa elävien ihmisten jäsenyyttä helluntaiseurakunnassa hyvin ongelmallisena, Matikainen sanoi.

Keskustelun taustalla olevat periaatteet ovat peräisin helluntaikirkon yhteisestä eettisestä julistuksesta vuodelta 2009, joka nostaa esiin miehen ja naisen avioliiton ainoana hyväksyttävänä parisuhdemuotona.

Lue myös:

Ristin Voitto: Homosuhteessa elävä ei voi olla seurakunnan jäsen

 
Artikkelibanneri perussanoma