Koronaviruspandemia kuritti Maata Näkyvissä -tapahtumaa – festarikävijöitä murto-osa normaalista

 

Kuva: Joel Tiainen/Maata Näkyvissä -festarit

Maata Näkyvissä -festarit kokosi noin 2 000 festarikävijää Turkuun Gatorade Centeriin lauantaina 20. marraskuuta. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin koronaviruspandemian vuoksi poikkeuksellisesti yksipäiväisenä.

Maata Näkyvissä -festarit järjestettiin jälleen kahden vuoden tauon jälkeen. Paikan päälle kokoontuneiden ferstarivieraiden ohella tapahtumaa oli mahdollista seurata myös striimin kautta. Paikan päällä Gatorade Centerissä käytettiin Lounais-Suomen aluehallintoviraston määräyksen mukaisesti koronapassia.

Striimilippuja myytiin sekä yksityishenkilöille että ryhmille. Monet seurakunnista, jotka eivät tänä vuonna järjestäneet retkeä festareille Turkuun, ostivat ryhmälipun striimiin ja järjestivät nuorille festarikatsomoita omilla paikkakunnillaan.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

”Kaikki nuorilta ja nuorisotyöntekijöiltä saamani palaute on ollut, että tapahtuma on todella onnistunut”, kertoo tapahtumasta päävastuun kantanut Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen.

Maata Näkyvissä -festareiden teema oli tänä vuonna ”Minulla on unelma”. Aihetta käsiteltiin festaripäivän aikana monesta näkökulmasta. Pääpuhujana oli Tanskassa nuorten parissa työskentelevä amerikkalainen Jim Pfrogner. Illan päätteeksi festariyleisöä tanssitti yksi Maata Näkyvissä -festareiden kestosuosikeista, energinen brittibändi LZ7.

Bändien ja puhujien lisäksi päälavalle pääsi myös Instagramin kautta mukaan hakeneita nuoria soittamaan ja laulamaan, tanssimaan sekä esittämään voltteja ja muita voimisteluliikkeitä.

Esiintymislava oli tällä kertaa tavallista pienemmän yleisömäärän vuoksi rakennettu hallin jääalueen keskelle eli tavanomaista lähemmäs päätykatsomoa.

”Lavaan, tekniikkaan ja tapahtuman muuhun toteutukseen on oltu tyytyväisiä. Olen todella kiitollinen siitä sisällöstä, mitä lavalta on kuultu niin artisteilta kuin puhujiltakin. Syksy on ollut pitkä, mutta kaiken tämän jälkeen nyt on todella siunattu olo”, Heinonen sanoo.

Tämän vuoden Maata Näkyvissä -festareiden kävijämäärä, noin 2000 henkilöä, on vain murto-osa vuoden 2019 kävijämäärästä, jolloin tapahtuman yhteenlaskettu kävijämäärä oli 17500. Silloin tosin tapahtuma alkoi perjantaina ja päättyi sunnuntaina.

Ensi vuonna Maata Näkyvissä -festareita vietetään 18.–20.11.2022 Gatorade Centerissä ja Turun Messukeskuksessa teemalla Ilon päivä.