Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Kokonainen kristittyjen asuttama kylä tuhottiin Myanmarissa

 
Kylä palaa vuorenrinteellä, metsän keskellä.

Huhtikuun puolivälissä sotilaat marssivat kristittyjen asuttamaan kylään, ja alkoivat polttaa taloja ja kirkkoja.

Siviilit kärsivät Myanmarissa lisääntyvästä vihamielisyydestä ja väkivaltaisuuksista. Hyökkäykset kohdistuvat myös kristittyihin, jotka menettävät niissä henkensä, kotinsa ja kirkkonsa.

Myanmarissa tapahtui noin kolme vuotta sitten vallankaappaus. Sen seurauksena maan johtoon asetettiin sotilasneuvosto. Tämä on johtanut laajamittaiseen väkivaltaan koko maassa, sillä valtion sotilaat ja kapinallisryhmät taistelevat vallasta. Kristityt jäävät usein ristituleen, ja he joutuvat välillä myös suoraan väkivallan kohteeksi.

Uskovia on tapettu ja kirkkoja on tuhottu summittaisesti.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Vallankaappauksen jälkeen kristityt ovat kohdanneet enenevissä määrin väkivaltaa ja tiukennettuja rajoituksia. Uskovia on tapettu ja kirkkoja on tuhottu summittaisesti. Myös hyvin vakiintuneita seurakuntia, jotka sijaitsevat pääasiassa kristillisissä osavaltioissa, kuten Chin ja Kayah, on tuhottu.

Monet kristityt on häädetty kotoaan ja he ovat joutuneet hakemaan turvaa kirkoista tai maan sisäisiltä pakolaisleireiltä. Jotkut ovat paenneet viidakkoon, missä heillä ei ole ruokaa eikä terveydenhuoltoa.

Konflikti kohdistuu siviileihin

Taistelut ovat Myanmarissa lisääntyneet ympäri maan. Kristityt ovat osa rauhanomaista vastarintaliikettä, mutta jotkut kristilliset ryhmät ovat mukana taisteluissa.

Hallituksen joukot ovat jatkaneet kristittyjen kyliin ja kirkkoihin kohdistuvia hyökkäyksiä. He ovat tappaneet myös kristillisiä avustustyöntekijöitä sekä pastoreita.

Hyökkäykset tapahtuvat usein ilmasta käsin. Tämä luo vaarallisen tilanteen uskoville ja on keskeinen syy siihen, että maa on noussut sijalle 17 vuoden 2024 World Watch List -vainoraportissa.

Siviilien tilanne on pahentunut entisestään vuonna 2024. Yhdistyneiden kansakuntien raportit kertovat, että yli 3 miljoonaa ihmistä Myanmarissa on joutunut pakenemaan konfliktin vuoksi. Luku on kasvanut yli 50 prosenttia edellisen kuuden kuukauden aikana.

Yksi merkittävimmistä sota-alueista on ollut Sagaingin alue, jossa asuu vakiintuneimpien kapinallisryhmien ja aseellisten vastarintataistelijoiden ryhmittymiä.

Alueella asuu myös huomattava kristillinen vähemmistö. Vuonna 2023 alueella kuoli 100 siviiliä ilmaiskussa, ja alkuvuodesta 2024 erään kylän pommituksessa menehtyi 17 siviiliä, mukaan lukien yhdeksän lasta.

Kristittyjen talot poltettiin

Maata johtavan sotilasneuvoston hyökkäys kohdistui vähän aikaa sitten kristittyjen asuttamaan kylään. Paikalliset Open Doorsin yhteistyökumppanit kertoivat, että huhtikuun puolivälissä sotilaat marssivat kylään ja alkoivat polttaa taloja ja kirkkoja. Yli 400 taloa poltettiin, mukaan lukien viisi kirkkoa.

Hyökkäyksen tarkoituksena uskotaan olleen kapinallistaistelijoiden lannistaminen ja pelon luominen. ”Talot, joita ei voitu polttaa, tuhottiin muuten”, kertoo kyläläinen, joka todisti tapahtumaa.

”Koulu tuhottiin raskaita aseita ja drone-pommeja käyttäen. Taloihin murtauduttiin. Sen jälkeen tekijät poistuivat paikalta nousten autoihinsa.”

“Kylässä on noin 500 taloa, ja ne kaikki kuuluvat kristityille.”

Ko Thein, Open Doorsin paikallinen yhteistyökumppani

Ko Thein*, paikallinen Open Doorsin yhteistyökumppani kertoo: ”Kylässä on noin 500 taloa, ja ne kaikki kuuluvat kristityille. Koska heidän talonsa ja kirkkonsa on poltettu, ihmiset ovat nyt paenneet lähialueille ja etsivät suojaa kaikista mahdollisista paikoista.” Tapahtuman vuoksi yhdeksän lähikylää on evakuoitu.

Pyydämme nostamaan tilanteen Myanmarissa rukouksiin. Rukoile, että Jumala lopettaisi väkivallan, suojelisi kansaansa ja toisi avoimuutta maahan, jotta kaikki ihmiset voisivat palvella Jumalaa ja elää vapaasti.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä.

 

Lue lisää kristittyjen tilanteesta Myanmarissa.

 
Lahjoita A