Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Lasten hengelliset lastenlauluhitit koottu samoihin kansiin – säestys napin painalluksella

 

Henna-Maria Harju ja Juhani Tikkanen kokosivat yhdessä Soivat hengelliset lastenlaulut -kirjan.

Henna-Maria Harju ja Juhani Tikkanen kokosivat ensimmäistä kertaa Suomessa hengelliset lastenlauluhitit kuvitettuun kirjaan, joka säestää laulut napin painalluksella.

Lauluntekijä Juhani Tikkanen lauleskeli lastensa kanssa olohuoneen lattialla Soili Perkiön Soivaa laulukirjaa, ja mietti, että pitääpä tilata netistä myös hengellisistä lauluista koostuva soiva lastenlaulukirja. Nettietsinnän tulos yllätti Tikkasen: sellaista kirjaa ei ole olemassa.

Tikkanen päätti, että jonain päivänä hän tekee sen itse.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Perinnöksi seuraaville sukupolville, hengellisistä lastenlauluista koostuva kirja, jonka kanssa voi laulaa, vaikkei osaisi soittaa, Tikkanen tiivistää.

Soivassa laulukirjassa on itsessään kaiutinmoduuli, joka soittaa napinpainalluksella kirjan lauluihin säestykset.

Tikkanen oli tehnyt biisejä, keikkoja ja nuottikirjan gospelmuusikko Henna-Maria Harjun kanssa, joka on myös musiikin aineenopettaja. Viime jouluna yhteisellä kiertueella Tikkanen kertoi Harjulle aamupalapöydässä soivasta kirjaideastaan ja Harju lupautui heti hankkeeseen.

– Tämä kirja on juuri sitä, mitä minä haluan musiikin saralla tehdä, kolmen lapsen äiti Harju sanoo.

Lapset kuvittajina

Harju ja Tikkanen selasivat kaikki käsiinsä saamansa hengelliset lastenlaulukirjat ja valikoivat kirjaan neljäkymmentä hittiä. Mukaan päätyi vanhoja pyhäkouluklassikoita ja uudempia tuttuja lauluja, kuten Harjun Pienlähettiläs-lastenmusiikkiyhtyeelleen kirjoittamia lauluja. Musiikinopettaja Harju nuotinsi biisit ja Tikkanen äänitti Harjun pianosäestykset ja omat kitarasäestyksensä.

– Laulujen läpikäyminen oli liikuttava ja muistorikas matka lapsuuteen, Tikkanen kertoo.

Kirja on kuvitettu yhdessä neljänkymmen lapsitaiteilijan kanssa.

– Annoimme jokaiselle lapselle yhden laulun, josta heidän piti piirtää oikeastaan ihan mitä mieleen putkahtaa. Teokset ovat ihania, Harju hihkaisee.

Graafikko Satu Sinikumpu koosti lasten piirrokset ja kuvitti kirjasta yhtenäisen. Tikkanen ja Harju ovat päässeet hypistelemään valmiita kirjoja ja ovat vaikuttuneita kirjan laadusta, värikylläisyydestä, säestysten toimivuudesta, lasten luovuudesta ja Sinikummun ammattitaidosta.

Harjua kosketti ja hätkähdytti, kun hänen oma 3-vuotias tyttärensä ei selatessaan mallikappaletta tuntenut montaakaan niistä kirjan lauluista, jotka ovat Harjulle itselleen keskeisimpiä lapsena kuultuja sävelmiä. Harju aikookin laulaa lastensa kanssa ahkerasti tekemäänsä kirjaa, jotta hekin löytävät nämä aarteet.

– Suomessa sukupolvi toisensa jälkeen on lohduttanut, rauhoittanut, nukuttanut ja siirtänyt perinteitä näiden laulujen avulla, Harju kertoo.

Kirjan lauluista monet ovatkin ihan niitä tutuimpia hengellisiä lauluja, esimerkiksi Jumalan kämmenellä, Milläs minä pääsen taivaaseen ja Jeesus meitä rakastaa.

Kirja on ennakkomyynnissä osoitteessa www.soivathengellisetlaulut.fi.