Kirkon Mediasäätiö myönsi 10 000 euroa Domini-mobiilisovellukselle

 

Tekeillä oleva Domini on kristillistä ja missionaarista elämäntapaa tukeva mobiilisovellus. Kuva: Shutterstock/nopporn.

Kirkon Mediasäätiö on myöntänyt 10 000 euron tuen Domini-nimiselle mobiilisovellukselle, jota Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) parhaillaan valmistelee.

Sovelluksen toivotaan tarjoavan tavallisille suomalaisille helpon ja nykyaikaisen tavan elää todeksi kristillistä elämää.

– Unelmoin, että reformaation merkkivuonna 2017 tieto uskon uudistavasta voimasta ja sen laittamisesta eteenpäin kulkisi taskuissa ja laukuissa mobiilissa muodossa. Domini kutsuu todistajan tehtävään ja mahdollistaa matalan kynnyksen osallistumisen myös nuorelle sukupolvelle, kuvailee hanketta vetävä Sansan verkostotoiminnan johtaja Mervi Viuhko.

Piplian neliö

Sansan kumppanina hankkeessa on Kansan Raamattuseura ja yhteistyötahona Suomen lähetysneuvoston alainen nuorten aikuisten lähetystyön edistämisen työryhmä (NALE). Suunnitteluryhmässä on mukana myös kirkon lähetystyön keskus.

– Domini on latinan kielen omistusmuoto sanasta Herra eli suomeksi Herran. Näin nimi kätkee sisäänsä uskontunnustuksen, Mervi Viuhko valaisee.

Kirkon Mediasäätiön myöntämä tuki on tarkoitettu mobiilisovelluksen ennakkovalmisteluun, tuotantoon ja levitykseen. Sansan lisäksi tukea sai 21 muuta hanketta. Kirkon Mediasäätiö myönsi tukea yhteensä 145 000 euroa.

Katso kaikki tukea saaneet hankkeet

 
Sansa syyskeräys artikkelin alle