Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kirkkoneuvosto sallisi Tuomikorven puheet

 

Markku Tuomikorpi

Kokemäen kirkkoherra Hannu Tomperi kertoo Sydän-Satakunta -lehdessä, että Markku Tuomikorven anomusta jatkaa kirkkopuhujana käsitellään kirkkoneuvostossa viimeistään huhtikuussa.

Lehden tekemän kyselyn mukaan kirkkoneuvoston enemmistö sallisi Markku Tuomikorven jatkavan edelleen seurakuntansa maallikkopuhujana.

Kuusi kahdeksasta neuvoston jäsenestä sallisi ”nykyisten tietojensa” perusteella Tuomikorvelle puheoikeuden kirkon tilaisuuksissa, kertoo Sydän-Satakunta. Kaksi ei halunnut kertoa kantaansa, ennen kuin on saanut selvityksen asiasta.

Seurakuntalainen uutisoi viime viikolla, että kirkkoherra Hannu Tomperi on ilmoittanut seurakunnan työntekijöille, ettei salli Tuomikorven puhuvan tilaisuuksissa, joissa tämän henkilökohtaiset mielipiteet ja tulkinnat voidaan käsittää seurakunnan antamaksi opetukseksi.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

Tuomikorpi on tehnyt asiasta anomuksen, jolla hän hakee kirkkoneuvostolta lupaa jatkaa toimintaansa edelleen.

Kokemäen seurakunnan kirkkoneuvosto saa asian käsittelyynsä viimeistään huhtikuussa. Seuraava kokous on ensi viikon torstaina, mutta Tomperi epäilee, ettei asiaa ehditä valmistella vielä tähän mennessä.

Sydän-Satakunnan juttu