Kirkkokunnanjohtaja nojaa Jeesuksen opetukseen johtajuudesta

Vapaakirkon kirkkokunnajohtaja Hannu Vuorinen. Kuva: Karoliina Leikkari

Raamatullinen johtajuus on ennen kaikkea palvelemista ja itsensä antamista muiden hyväksi, toteaa Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen.

Suomen Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen pitää Jeesusta ensisijaisena esikuvana johtajuudesta.

– Hänen elämänsä, tapansa kohdata ihmisiä ja toteuttaa  maailmaa mullistanut tehtävänsä on kirkkain ja paras esimerkki johtajuudesta. Tämän sanominen ei ole pelkkä klisee tai hurskas kuori, vaan uskon sydämestäni Herramme olevan Opettajamme kaikessa. 

 

Raamatullinen johtajuus on itsensä antamista

Vuorinen toteaa, että johtajuus haastaa ja kysyy paljon. Jeesuksen esimerkki ja Raamatun opetuksen mukainen johtajuus tarkoittaa itsensä antamista niiden hyväksi, jotka Jumala on kunkin osalle johdattanut.

– Siihen liittyy mittava vastuu ja siksi meidän tulee koko ajan olla prosessissa, jossa sydäntämme tutkien pyrimme olemaan laumalle esikuvaksi ja johtamaan sitä Herramme tahdon mukaan. Siihen tarvitsemme opetusta, esimerkkejä, mentorointia, tukea ja rohkaisua. Emme ole valmiita eikä kukaan meistä ole mestari. Johtajuus ei siis ole staattista, vaan elää koko ajan.

– Sanoisin, että Vapaakirkossa tahdomme luoda ja ylläpitää  johtajuutta, jota Jeesus itse ja vaikkapa apostoli Paavali edustavat. Molempien opetusta ja esimerkkiä on runsaasti tarjolla Raamatussa.

 

Johtajuuskonferenssi tukee seurakuntien työntekijöitä

Vuorinen on osallistunut lähes joka vuosi kansainväliseen johtajuuskonferenssi Global Leadership Summitiin Vapaakirkon johtokunnasta kerätyn tiimin kanssa. Vaikka konferenssi jäi tänä vuonna häneltä itseltään väliin, se on antanut vuosien varrella paljon hyvää työtapojen kehittämiseen ja johtanut hengellisenä impulssina tutkimaan omaa sydäntä.

– Moni seurakuntiemme työntekijä on kertonut konferenssin merkityksestä itselleen ja työlleen seurakunnan hyväksi. Uskon, että vuosittaisten tapahtumien suurin merkitys onkin siinä, miten ne ovat rohkaisseet ja auttaneet työntekijöitä ja vanhimmistoja menemään eteenpäin kutsumuksessaan ja palvelussaan, Vuorinen kommentoi.