Kirjakauppias suolana ja valona

 

Pekka Paunonen avasi 4.4. kuudennen Suola ja Valkeus -kirjakaupan Tampereelle. Kuva: Tanja Katajisto

”Ihmiset eivät enää osta kirjoja”, kuulee välillä sanottavan. Pekka Paunonen kulkee vastavirtaan ja pyörittää kuuden kristillisen kirjakaupan ketjua.

– Koen tämän Jumalan antamaksi tehtäväksi, Paunonen sanoo.

Pekka Paunosesta tuli kirjakauppias surkuhupaisan sattuman seurauksena. Hän oli lainannut rahaa ystävälleen, jolla ei kuitenkaan ollut varaa maksaa velkaa takaisin. Ystävä ehdotti rahalainan maksuksi painattamiaan kirjoja.

– En ollut aluksi velanmaksutavasta kauhean iloinen. Ajattelin kuitenkin, että olen aina pitänyt kirjoista, joten ehkä voisin myydä niitä.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Velan maksuna saatu kirjaerä oli noin tuhannen kappaleen suuruinen. Kirjoja myydessään Paunonen huomasi nauttivansa siitä, ja otti myytäväkseen myös muita kristillisiä kirjoja.

– Huomasin, että koin myyntityöstä iloa. Koin myös, että saan sillä tavoin palvella ihmisiä ja Jumalan valtakunta menee eteenpäin, Paunonen kertoo.

Harrastuksesta liiketoiminnaksi

Velanmaksutapaus ei tainnutkaan olla sattumaa. Innostus kristillisten kirjojen myymiseen kasvoi, ja kotitoimisto täyttyi pakattavilla ja postitettavilla kirjoilla.

– Vaimoni Ritva alkoi vihjailla, että tällaista liiketoimintaa ei välttämättä kannattaisi pyörittää kotoa käsin. Niinpä aloimme etsiä meille sopivaa vuokralla olevaa toimisto- ja liiketilaa.

Salon kotitoimisto vaihtui kivijalkaliikkeeksi, kun ensimmäinen Suola ja Valkeus -liike avasi ovensa syyskuussa 2001. Liiketilojen löytyminen ja liikkeen perustaminen tuntuivat selkeältä johdatukselta.

– Kuitenkin vuosien kuluessa koko homma alkoi tuntua puulta. Vuonna 2009 Ritva tuli töihin liikkeeseen, ja minä siirryin muihin tehtäviin.

Hengellistä työtä kaupassa

Paunonen ehti olla viisi vuotta pois kirjakauppa-alalta. 1.1.2013 Pekka Paunonen oli ulkona kävelyllä ja kyseli jälleen turhautuneena Jumalan johdatusta.

– Koin, että minun tehtävänäni olisi perustaa uusia kristillisiä kirjakauppoja. Olin ensin vähän ihmeissäni, koska olin ajatellut meneväni hengelliseen työhön johonkin seurakuntaan.

Vuodenvaihteen jälkeen asiat alkoivat rullata nopeasti. Paunonen irtisanoutui silloisesta työstään, ja saman kuun lopulla oli jo Mikkelin Suola ja Valkeus -liikkeen avajaiset. Helmikuun lopussa aukesi kirjakauppa Helsingin Hakaniemeen. Reilussa vuodessa toiminta on laajentunut Kuopioon, Varkauteen ja viimeisimpänä Tampereelle.

Pienillä paikkakunnilla kirjakaupat ovat löytäneet asiakkaita suhteellisen nopeasti, mutta esimerkiksi Helsingissä asiakaskunnan kartuttaminen on ollut haasteellista. Helsingin Suola ja Valkeus -liike sijaitsee lähes vastapäätä aikaisempaa Kotisatama-kirjakaupan liiketilaa. Kuitenkaan uusi sijainti ei ole vielä tullut kaikille tutuksi.

– On myös niitä, jotka vertailevat aikaisempaan kirjakauppaan.

Näky levittää valoa yhä laajemmalle

Kuusi liikettä ei välttämättä ole lopullinen määrä. Suomessa on vielä useita suuria paikkakuntia, joissa ei ole kristillistä kirjakauppaa. Esimerkiksi Vantaa ja Espoo ovat parhaillaan rukouksen ja pohdinnan alla.

Pekka Paunonen tietää, ettei tehtävä ole helppo. Matkan varrella on ollut paljon niitä, jotka ovat varoitelleet alan riskeistä ja kehottaneet jättämään turhat haaveet. Kristillisiltä kustantajilta kirjakauppias on saanut kuitenkin paljon tukea.

– Kun vuoden 2013 alussa aloin soitella kustantajille, ala oli ihan alamaissa. Osa kustantajista oli suorastaan liikuttuneita suunnitelmistani ja sanoi, että tämä oli paras uutinen moneen vuoteen.

Myös Paunoset itse ovat kokeneet Jumalan vahvistaneen kutsumusta.

– Koemme, että yrittäjyys on meidän juttumme ja Jumalan suunnitelma meille. Näkymme on olla majakkana kaupungissa sekä yhtenä varustavana osana tukemassa herätystä.

Elina Rautio