Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

KD Nuoret: ”Emme ole kuolemaisillaan oleva inhokkipuolue”

 

Kuvassa Päivi Räsäsen kanssa KD Nuorten puheenjohtaja Aki Ruotsala sekä varapuheenjohtaja Aino Syrjänen

Kristillisdemokraattien emopuolueen rinnalla myös KD Nuoret kulkevat kohti kevään 2011 vaaleja tutuilla vaaliteemoilla koti, uskonto ja isänmaa. KD Nuorissa uskotaan, että vanhat arvot tekevät uutta nousua.

Uskomukselle antoi vahvistusta Ylen Aamu-tv:ssa perjantaina 4.3. haastateltu valtiotieteen tohtori Jarkko Vesikansa.

– Viimeisen parin vuosikymmenen aikana yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuneet muutokset ovat osasyynä ihmisten saamaan muutosähkyyn, josta kielii muun muassa muutokset tämän hetken poliittisella kentällä.

Kirkkorekry neliöb. 14.-27.10.

Vesikansa uskoo, että nyt kaivataan turvallisuutta, suomalaisuutta ja kaikkia perinteisiä arvoja muutoksen keskellä.

Tuoretta voimaa kentälle

Puolueen nuori polvi uskoo, ettei suurten ikäluokkien jääminen pois päätöksenteosta ei ole ajamassa KD:n toimintaa puolueena alas.

– KD Nuoret haluavat vastata stereotyyppiseen käsitykseen Kristillisdemokraateista nostamalla politiikan kentälle uuden, vaikuttamisesta palavan nuoren sukupolven, joka haluaa rakentaa Suomea hiekan sijaan kalliolle, puheenjohtaja Aki Ruotsala toteaa.

Ruotsala katsoo, että KD Nuoret vastaavat yhteiskunnassa tällä hetkellä vallitsevaan arvotyhjiöön tuomalla perinteiset suomalaiset kristilliset arvot uudelleen politiikan kentälle.

-KD Nuoret haluavat osoittaa toiminnallaan suomalaisissa nuorissa sen ajattelun, joka ei ole valmis heittämään vahvoja arvoja, kuin lasta pesuveden mukana näennäisen kehityksen siivellä likaviemäriin, Ruotsala toteaa.

– Viimesyksyisen Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoillan jälkeen kristillisdemokraatit on saanut yli tuhat uutta jäsentä. Myös jäsenmäärän kasvu puoltaa ajatusta siitä, että Kristillisdemokraatit ei ole vain kuolemaisillaan oleva seniorien asioita ajava inhokkipuolue.

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry julkisti 1.maaliskuuta arvionsa nuorisomyönteisistä poliittisista teoista. Eduskuntaryhmistä nuorisomyönteisimmäksi kokonaispisteiden perusteella arvioitiin kristillisdemokraatit, joka korostaaentisestään KD:n nuorisomyönteistä linjaa.

 KD Nuoret ovat lähdössä vaalitaisteluun 24:n alle 31-vuotiaan nuoren listalla. Kristillisdemokraateilla on nuoria ehdokkaita 12,6%, joka on suhteellisesti enemmän kuin esimerkiksi Kokoomuksella, jolla on 10,6% nuoria ehdokkaita.

KD Nuorten vaaliohjelma julkaistaan torstaina 10.3.2011 klo 11 eduskunnassa, Kristillisdemokraattien ryhmähuoneessa.

 

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie