Raamattu tai raamatunosa julkaistu jo 2 527 kielellä

 

Vanha amerikkalainen Raamattu 1800-luvulta. Kuva: David Ball

Vuoden 2010 loppuun mennessä vähintään yksi kokonainen raamatunkirja on käännetty 2527 kielelle.

Tällä hetkellä Uusi tai Vanha testamentti on saatavissa 1231 ja koko Raamattu 469 kielellä.

Maailman kielten lukumääräksi arvioidaan 6000-7000 kieltä.

Mainituista ensimmäistä kertaa raportoituja Uuden testamentin käännöksiä oli 27 kielelle ja koko Raamatun käännöksiä 10 kielelle.

Raamattu Suomen Suvulle -hankkeessa julkaistiin vuonna 2010 Lastenraamattu komin kielellä, Raamatun kertomuksia komipermjakin kielellä ja 1. Mooseksenkirja livvin eli aunuksenkarjalan kielellä.

Perheniemi evankelista-neliö vkot27.-28.

Hyvä käännös on uskollinen alkutekstille

Yhtyneet Raamattuseurat on mukana 650 käännöshankkeessa eri puolilla maailmaa. Yhtyneiden Raamattuseurojen verkosto on maailman laajin toimija raamatunkäännös- ja levitystyön alueella.

Tehtäväänsä ne suorittavat kumppanuudessa kaikkien kirkkojen ja kristillisten järjestöjen kanssa. Suomen Pipliaseura on Yhtyneiden Raamattuseurojen verkoston suomalainen jäsen. Pipliaseurat toimivat yli 200 maassa ja alueella.

Hyvä raamatunkäännös pysyy uskollisena heprean- ja kreikankielisille alkuteksteille, on kielellisesti korkeatasoinen ja ottaa huomioon antropologisen ja kulttuurisen kontekstin.

Yhtyneiden Raamattuseurojen käännöshankkeissa Raamattua kääntävät ihmiset, jotka puhuvat kieltä äidinkielenään. Yhtyneet Raamattuseurat kouluttavat nämä kääntäjät sekä tarjoavat käännöskonsulttien palvelun käännöstiimeille.

Koko Raamatun kääntäminen vie keskimäärin 12 vuotta.