Puolassa ja Etelä-Moldovan Gagauziassa autetaan Ukrainan pakolaisia

 
Ihmisiä hätäapua jakamassa Wroclawissa, Puolassa.

Sunnuntai helmikuun 27. päivä 2022. Avustustyöntekijät kokoavat Wroclawissa, Puolassa lahjoitusvaatteista ja muista tarvikkeista avustuspaketteja jaettavaksi pakolaisille Ukrainan rajalla. Kuvituskuva: Shutterstock

Ukrainasta sotaa pakoon lähteneillä naisilla ja heidän perheillään on suurin tarve polttoaineesta, ruoasta ja majoituksesta. Seurakunnat Ukrainan naapurimaissa ovat lähteneet liikkeelle auttamaan pakolaisia kaikin mahdollisin tavoin.

Kansanlähetyksen 1. päivä maaliskuuta saamien tietojen mukaan Puolassa on noin 300 000 ukrainalaista pakolaista. (*
−Saimme viestin pitkäaikaiselta yhteistyötaholtamme, Puolan luterilaisen kirkon lähetysjärjestöltä, CME-missiolta. Järjestön lähetyskeskus, Centrum Misji i Ewangelizacji Kościoła Ewangelicko-Augsburskiegoon on mukana auttamassa pakolaisia järjestäen heille majoitusta, ruokaa ja kaikkea muuta tarvittavaa, projektityöntekijä Esko Mäki-Soini kertoo.

Lähetyskeskuksen johtaja Marek Cieślar kertoi viestissään, että Puolassa monet yhteiskunnan tahot, valtio, yhdistykset, organisaatiot, liikemiehet ja yksityiset ihmiset ovat koonneet voimansa kotimaastaan paenneiden naisten ja heidän perheidensä auttamiseksi.
−Lähetyskeskuksessamme valmistellaan tällä hetkellä majoitustiloja pakolaisten vastaanottamiseksi, Cieślar kirjoittaa.

IK neliöb. vko 27-28.MJa

Seurakunnat ovat mukana auttamassa Moldovassa

Etelä-Moldovan Gagauziasta saatujen tietojen mukaan maahan on saapunut viimeisen neljän päivän aikana noin 70 000 ukrainalaista. Kaikki hotellit ovat täyttyneet, niin kuin myös vuokrattaviksi tarkoitetut asunnot. Alueen seurakunnat ovat lähteneet liikkeelle auttamaan pakolaisia. Seurakuntien vapaaehtoisia työntekijöitä on vastaanottamassa Moldovan ja Ukrainan rajalla maahan tulevia pakolaisia 24 tuntia vuorokaudessa.
−Moldovan tasavalta on yksi Euroopan köyhimpiä maita. Yhteyshenkilömme (* kertoi, että maan hallitus tekee työtä hyvin korkealla tasolla ja pyrkii järjestämään kaiken mahdollisen avun hädänalaisten ihmisten auttamiseksi. Apu ei ole kuitenkaan tässä tilanteessa riittävää. Muutaman päivän sisällä seurakunnat järjestäytyivät nopeasti ottamaan vastaan pakolaisia seurakuntalaisten kodeissa, Esko Mäki-Soini kertoo.

Moldovan yhteyshenkilön mukaan seurakuntalaiset ovat olleet avoimia ja vieraanvaraisia pakolaisten suhteen.
−Tämä on ollut meille yllättävää ja ihmeellistä. En osannut kuvitella tällaista hyvyyttä kansamme keskuudessa. Tämä koskettaa sydäntäni ja antaa minulle iloa. Eilen sunnuntaina seurakuntamme pastori kehotti ihmisiä vastaanottamaan pakolaisia koteihinsa ja sanoi, että kun otamme vastaan muukalaisia, otamme vastaan Jeesuksen itsensä.

Myös ei-kristityt gagauzit ja moldovalaiset ovat lähteneet liikkeelle auttamaan. He ovat esimerkiksi avanneet kahviloitaan ja ravintoloita, missä he antavat ilmaiseksi ruokaa pakolaisille.
−Oma seurakuntammekin on hyvin aktiivinen. Melkein kaikki seurakuntalaisten kodit on avattu pakolaisten majoittamiseen, ruokkimiseen ja hengelliseen tukemiseen. Seurakuntalaisemme ovat antaneet autonsakin käyttöön pakolaisten kuljettamiseen.

Viime yönä uusi pakolaisaalto saapui Gagauziaan. Yhteyshenkilö kertoi olleensa kahteen saakka yöllä seurakunnan vapaaehtoisten kanssa kuljettamassa pakolaisia ja majoittamassa heitä kristittyjen koteihin. Nyt kodit alkavat olla täynnä ja pakolaisia pyritään majoittamaan myös seurakuntien kokoontumistiloihin. Moldovan yhteyshenkilö arvelee, että jotkut pakolaiset ovat vain pari yötä ja jatkavat matkaansa EU-maihin. Kuitenkin valtaosa Moldovaan tulleista pakolaisista jää maahan odottamaan, että tulisi rauha ja he voisivat palata kotiin.
−Nyt meillä on voimakas auttamishalu ja käytämme kaikki käytössämme olevat varat ja resurssit. Tällä tarkoitan polttoaineen ja ruuan hankkimista sekä kuljetusten järjestämisiä. Riski tässä on, että omat resurssimme tulevat loppumaan.

Kansanlähetys tukee tässä kriisin vaiheessa Ukrainan pakolaisia pitkäaikaisten yhteistyötahojemme kautta Puolassa ja Etelä-Moldovan Gagauziassa.
−Ystävämme näissä maissa pystyvät ymmärtämään ukrainalaisia kielen suhteen, he ymmärtävät kulttuurillisen tilanteen ja kriisin syvemmin kuin me täällä. Meille Kansanlähetyksessä on tärkeää, että avustamme pakolaisia ja heidän perheitään sekä humanitäärisesti että hengellisesti. Yhteistyökumppanimme ovat sitoutuneita siihen, että kaikki avustamistyö tehdään siten, että Jeesuksen rakkaus välitetään pakolaisille. Tämä on meille Kansanlähetyksessä erittäin tärkeä asia.
−Emme ole lähettämässä alueille tällä hetkellä omia työntekijöitämme, koska yhteistyökumppanimme pystyvät koordinoimaan avun tehokkaammin kuin me. Tästä johtuen tuemme heitä taloudellisesti ja esirukouksin, Esko Mäki-Soini summaa.

(*Yle uutisoi 2.3. luvun olevan 450 000.

(* Turvallisuussyistä nimeä ei voi kertoa.