Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Kansanedustaja Mika Niikolle K.-A. Fagerholm -palkinto tunnustuksena työstään Israelin hyväksi

 

Kansanedustaja Mika Niikko.

Järjestyksessään toinen K.-A. Fagerholm -palkinto myönnettiin kansanedustaja Mika Niikolle, joka on toiminut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana vuodesta 2019 ja Israel-ystävyysryhmän varapuheenjohtajana vuodesta 2015.

Kansanedustaja Mika Niikko on esittänyt hallitukselle useita kirjallisia kysymyksiä liittyen muun muassa Suomen palestiinalaishallinnolle maksamien kehitysyhteistyömäärärahojen mahdolliseen käyttämiseen Israelia vastaan kohdistuneen terroristisen toiminnan tukemiseen ja miten Suomi voisi valvoa paremmin rahoittamaansa palestiinalaishallinnon opetussuunnitelmaa, ettei sen puitteissa tuettaisi juutalaisiin ja Israeliin kohdistuvaa vihaan yllyttävää kasvatusta. Kirjallisissa kysymyksissä Niikko on myös kantanut huolta Suomessa nousussa olevasta Israel-vastaisuudesta ja antisemitismistä ja niiden aiheuttamasta uhkasta Suomen juutalaisväestöä kohtaan.
Niikko on koko kansanedustajakautensa ajan vuodesta 2011 ollut Israelin puolestapuhuja mediassa ja hän on osallistunut aktiivisesti eri tahojen järjestämiin Israel-tapahtumiin niin puhujana kuin osallistujanakin. Niikko on vieraillut Israelissa kansanedustajana vuonna 2019 osallistuen Parlamenttienvälisen liiton IPUn ja Israelin parlamentin Knessetin järjestämään konferenssiin kestävän kehityksen tavoitteista ja saavutuksista. Vuonna 2017 Niikko osallistui Vantaan kaupunginhallituksen jäsenenä Vantaan ja Matte Yehudan ystävyyskaupunkisopimuksen 50-vuotisjuhlaan. Blogissaan ja kotisivuillaan kansanedustaja Niikko tuo toistuvasti esiin huoltaan Israelin ja juutalaisten asemasta ja kohtelusta.

Palkinto jaettiin toista kertaa 

Kolminkertainen pääministeri ja eduskunnan puhemies Karl-August Fagerholm oli Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry:n edeltäjän Suomi-Israel Yhdistys ry:n yksi perustajista ja sen ensimmäinen puheenjohtaja 22 vuoden ajan vuosina 1954-1976.

Kunnioittaakseen K.-A. Fagerhomin elämäntyötä Israelin ja juutalaisten puolustajana sekä Israelin itsenäisyyden 70. juhlavuotta, Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry perusti vuonna 2018 K.-A. Fagerholm -palkinnon, joka annetaan yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaiselle henkilölle, joka on toiminnassaan osoittanut erityistä Israel-ystävyyttä ja vaikuttanut myönteisesti Suomen ja Israelin välisiin suhteisiin. Ensimmäinen palkinnonsaaja vuonna 2018 oli kansanedustaja Peter Östman, joka on toiminut Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtajana vuodesta 2015 alkaen.

Järjestyksessään toinen K.-A. Fagerholm -palkinto luovutettiin kansanedustaja Mika Niikolle keskiviikkona 18.11.2020 Kansallisarkiston vanhassa tutkijasalissa järjestetyssä pienimuotoisessa kutsuvierastilaisuudessa, jossa juhlistetiin myös Suomen ja Israelin diplomaattisuhteiden 70 vuotta. Tilaisuudessa puhuivat palkinnonsaajan lisäksi Israelin suurlähettiläs Hagit Ben-Yaakov, eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Peter Östman,Ulkoministeriön Afrikan ja Lähi-idän osaston osastopäällikkö, ent. Suomen Israelin-suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkola jaK.-A. Fagerholmin tyttärentytär Tea Kekkonen. Tervehdyksen tilaisuuteen toi videon välityksellä myös Suomen Israelin suurlähettiläs Kirsikka Lehto-Asikainen. Tilaisuuden isäntänä toimi Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry:n puheenjohtaja Risto Huvila.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.