Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Kaisu Rauhamaa on valittu Vuoden Kanttoriksi 2022

 
keski-ikäinen-nainen-seisoo-urkujen-edessä-hänellä-on-kädessään-kannel

Erityisosaamisalueena Kaisu Rauhamaalla on kanteleensoitto. Hän perusti Malmin seurakuntaan kannelryhmä-Kanneltajat vuonna 2014. Ryhmässä eri tasoiset soittajat soittavat yhdessä. Kuva: Ilari Huhtasalo

Suomen Kanttori-urkuriliiton hallitus on nimennyt Vuoden Kanttoriksi 2022 Malmin seurakunnan johtavan kanttorin Kaisu Rauhamaan.

Rauhamaa vastaanotti palkintonsa Suomen Kanttori-urkuriliiton jäsentapaamisessa Lahden Kansainvälisellä Urkuviikolla keskiviikkona 10.8.2022.

Valinnan perusteluissa todetaan, että Kaisu Rauhamaa on laaja-lainen muusikko, jonka työnjälki on monipuolista, laadukasta ja kaikenikäiset huomioivaa.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

”Hänen työnsä ytimessä kirkkomuusikkona ovat ihmisten yhteinen musisoiminen ja jumalanpalveluselämä. Rauhamaa on toiminut ansiokkaasti esihenkilönä edistäen musiikkitiimin työtä ja kirkkomusiikin asemaa seurakunnassaan. Hän on myös Suomen kanttori-urkuriliiton alaosaston aktiivinen toimija, joka pitää ammattikuntansa ja alaistensa puolta. Rauhamaa on kollegoidensa arvostama, oikeudenmukainen ja hyvä organisaattori. Korona-ajan alussa maaliskuussa 2020 hän ideoi Malmin seurakunnassa edelleen julkaistavan Ehtookellot-sarjan, jonka toteutuksessa ovat mukana niin kollegat kuin kymmenet seurakuntalaiset”, valintaperusteissa kerrotaan.

Musiikin maisteri, kanttori Kaisu Rauhamaa on syntynyt vuonna 1960. Hän valmistui kanttoriksi (MuM) Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelmasta 1987. Kaisu Rauhamaa on toiminut Malmin seurakunnan B-kanttorina vuodesta 2001 alkaen. Seurakunnan johtavana kanttorina hän on toiminut vuodesta 2017 lähtien. Ennen kanttorin virkauraansa Kaisu Rauhamaa toimi Itä-Helsingin ja Keravan musiikkiopistoissa sekä kanteleensoiton että musiikin teorian ja säveltapailun opettajana. Kaisu Rauhamaa antaa mahdollisuuden musisointiin ja laulamiseen kaiken tasoisille ja kaikenikäisille laulajille ja soittajille.

Kanteleensoittoa, kuoronjohtamista ja säestämistä

Erityisosaamisalueena Kaisu Rauhamaalla on kanteleensoitto. Hän perusti seurakuntaan kannelryhmä-Kanneltajat vuonna 2014. Ryhmässä eri tasoiset soittajat soittavat yhdessä. Soittajia on n 30 ja ohjelmistossa on virsiä, lauluja ja pelimannisävelmiä ja eri kansojen musiikkia. Kanneltajat ovat esiintyneet Suomen lisäksi Eskiltunassa Ruotsissa (2017) sekä Tyrössä Inkerinmaalla 2018. Kaisu Rauhamaa on perustanut Malmin seurakuntaan kaksi lapsikuoroa vuonna 2001 ja nämä kuorot ovat edelleen toiminnassa. Tällä hetkellä hän johtaa myös aikuisten projektikuoroa Messulaulajia.

Säestäminen on aina ollut lähellä Kaisu Rauhamaan sydäntä. Lapsuudenkodissaan hän soitti sisarensa kanssa usein yhdessä, sisar huilua tai viulua ja Kaisu pianoa. Yhteismusisoinnissa hänelle kehittyi sujuva prima vista –taito, josta on jatkuvasti paljon hyötyä. Kaisu Rauhamaa on mielellään mukana yhteisproduktioissa, mm. kuorojen säestäjänä. Pitkälle viedyistä solistisista opinnoista huolimatta hän kokee esiintyjän roolin itselleen vieraaksi, mieluummin hän toimii kannustajana ja rohkaisijana. Omassa työssään ehkä kaikkein olennaisin asia on Kaisu Rauhamaalle seurakunnan laulun johtaminen ja tukeminen. Hänestä parasta on, kun joku tulee messun jälkeen sanomaan, että olipa mukava laulaa.

Tunnustuksena ansioistaan Kaisu Rauhamaalle luovutettiin Urkurakentamo Veikko Virtasen lahjoittama Principal-urkupilli seinälaattaan kiinnitettynä sekä liiton rahalahja.