Kaisa Kallion pojantytär: ”Isoäiti kasvoi maan äidin mittoihin talvisodan aikana”

Kaisa Kallion johtamassa Kotilieden kummikerhossa kudottiin sota-aikana sukkia rintamalle. Kuva: Maria-Liisa Kallion kotialbumi.

Presidentti Kyösti Kallion puoliso Kaisa Kallio sai voimaa ja lohtua uskosta.

Maria-Liisa Kallio, Kaisa Kallion pojan tytär syntyi ja kasvoi Nivalassa samalla Heikkilän tilalla, jota olivat viljelleet hänen isovanhempansa Kaisa ja Kyösti Kallio. Leskeksi jäätyään Kaisa muutti Heikkilän naapuriin Pajariin.

– Jo ennen kouluikää kävin ”isoäidin koulua”. Muistan, kun noin kuusivuotiaana kävelin reppu selässä isoäidin kotitaloon Pajariin, jossa isoäiti piti minulle lukuharjoituksia. Vaikka matka ei ollut pitkä, eväät söin jo Rumpusillalla juuri ennen isoäidin taloa, Kallio muistelee nauraen.

Kun Kaisa Kallion terveys heikkeni, Kallion äiti hoiti haurastuvaa anoppiaan tämän viimeiset vuodet.

– Asuimme isoäidin kanssa samassa huoneessa. Kuuntelimme putkiradiosta Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja. Isoäidillä oli aina nauru ja huumori herkässä.

Maria-Liisa Kallio oli 12-vuotias, kun isoäiti kuoli.

Aikuisena hän pääsi tutustumaan isovanhempiinsa näiden laajan kirjeenvaihdon kautta, mikä piirsi Kalliolle uudenlaisen kuvan isoäidistä.

”Tuntuu niin tämä aamuhetki sinulle kuuluvan”

Kaisa ja Kyösti Kallio ehtivät olla naimisissa kaksi vuotta ennen kuin isänmaan asiat kutsuivat aviomiehen Helsinkiin. Vaimo jäi Nivalaan hoitamaan taloutta ja pientä tytärtä. Kyösti Kallion valtiomiesura venyi 36-vuotiseksi, ja sinä aikana aviopari kirjoitti toisilleen 3000 kirjettä, jotka pojantytär on lukenut kaikki.

Kirjeet sisältävät arvokasta historiaa – pohjalaisen maalaistalon arkea sekä Helsingin elämänmenoa. Toisaalta ne kertovat kirjoittajiensa syvästä kiintymyksestä, rakkaudesta ja kaipauksesta poissaolevaa puolisoa kohtaan.

– Isovanhempani kirjoittivat toisilleen aina aamuisin. ”Tuntuu niin tämä aamuhetki sinulle kuuluvan”, luki kirjeissä, Maria-Liisa Kallio kuvaa.

Kaisa Kallio oli maalaisnainen kiireestä kantapäähän ja koki tehtäväkseen hoitaa kuutta lastaan ja isoa maatilaa Nivalassa, vaikka pääministerin puolisoa toivottiin Helsinkiin edustamaan miehensä rinnalle.

Kun Kaisa Kallion lopulta piti lähteä Helsinkiin Kyösti Kallion presidenttiyden myötä, monet jännittivät hänen puolestaan, kuinka hän pärjäisi etiketin kanssa, löytäisikö hän eliitin kanssa puheenaiheita.

– Kaisa ei ollut huolissaan ollenkaan, hän ajatteli, että riittää omana itsenään. Kyllä hän mielestäni mukautui presidentin puolison rooliin. Vaatteet muuttuivat mustista vaaleampiin ja huivi hattuun ja nutturakin ehkä vähän löysemmäksi, naurahtaa Maria-Liisa Kallio.

Yksinkertaista ja konstailematonta oli myös Kaisa Kallion luottamus Jumalaan, mikä tulee kirjeenvaihdossa vahvasti ilmi.

Yhdessä kirjeessä hän nuhtelee miestään siitä, ettei tämä ollut muistanut valtiopäivien avajaispuheessa mainita Korkeimman johdatusta.

Ei yhteisiä eläkepäiviä

Itsenäisen Suomen historian ensimmäiset vuosikymmenet olivat poliittisesti epävakaita ja korkeimpien päättäjien paikat tuulisia.

Sisällissodan aikana Kaisa ja Kyösti Kallion kirjeenvaihto katkesi kuukausiksi eikä Nivalassa tiedetty, oliko senaatin jäsenenä toiminut, Helsingissä piileskellyt Kyösti enää elossakaan.

Kyösti Kallion presidenttikaudella puhkesi talvisota.

– Kaisan sydämellä olivat erityisesti evakot ja kotinsa menettäneet. Kotilieden kummikerhossa ja raamattupiirissä kudottiin sukkia rintamalle.

– Juuri sodan aikana Kaisa kasvoi maan äidin mittoihin. Kun talvisota oli loppunut, Amerikasta saatiin miljoona markkaa lahjoitusvaroja ja Ruotsista 700 000. Ne rahat osoitettiin isoäidin jaettavaksi. Häntä pidettiin luotettavana.

Kyösti Kallio erosi presidentinvirasta talvisodan jälkeen marraskuussa vuonna 1940. Kallion pariskunnan oli tarkoitus muuttaa taiteilijapoikansa Kalervon suunnittelemaan ateljeehen kotipaikkakunnalle Nivalaan.

Toisin kuitenkin kävi.

Kyösti Kallio kuoli Helsingin rautatieasemalla 19.12.1940 ennen kuin ehti astua junaan, jonka oli määrä kuljettaa hänet ja Kaisa Kallio Pohjois-Pohjanmaalle eläkepäiviä viettämään.

– Mannerheim kirjoitti muistelmissaan, kuinka isoäiti oli ihailtavan urhea tässäkin tilanteessa. Isoisä oli kannettu junavaunuun, ja Kaisa kävi ilmoittamassa läsnä oleville, että ”matka on nyt tehty”, Maria-Liisa Kallio kertoo.

Tässäkin vaikeassa tilanteessa Kaisa Kallio sai avun ylhäältä.

Hän muisteli puolison kuolinhetkeä myöhemmin piispa Aleksi Lehtoselle: ”Kun Jumala kutsui rakkaan mieheni luokseen, oli inhimillinen suruni ja tuskani kärki katkaistu, sillä kaiken yllä kuului Vapahtajaltamme ääni: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä”.

Kirjallisuutta: 

Soili Wäli: Sunnuntain lapsi – Kaisa Kallio 1878-1954. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, 2005.

Viikon perästä tulen kotiin – Kaisa ja Kyösti Kallion kirjeenvaihtoa vuosilta 1918 – 1937. Toim. Maria-Liisa Kallio ja Kaija Valkonen. Kirjapaja, 2010.

Elämä 2016 Artikkelibanneri 300×250

Aiheet