KaaTo niittää mainetta Teuvan kouluikäisten piireissä: ”Paras paikka koulun jälkeen!”

 
Kuvassa on kuusi koululaista, neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Yksi tytöistä tutkii puhelinta, jota myös pojat katsovat. Kaksi tyttöä katsoo suoraan kameraan hymyillen.

KaaTossa riittää kavereita. Kuvassa Henni (vas.), Toni, Alina, Kaapo ja Amanda sekä puhelintaan tutkiva Dania.
Kuva: Heli Westerholm

Kaakaotorstai kerää lapsia salin täydeltä vapaakirkkoon iltapäivää viettämään.

Kenkäkasa Teuvan vapaakirkon ovella kasvaa ja kirkkosali täyttyy elämästä. Kaakaotorstaihin eli KaaToon saapuneille lapsille on tarjolla välipalaa, yhdessäoloa ja vapaaehtoinen raamattutuokio. Ja tietenkin kaakaota, kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla.

Idea Kaakaotorstaista syntyi Se löytyi -mission aikana. Tuolloin yhteiskristillistä kahvilaa pidettiin Toivon ovi -yhdistyksen tiloissa, jonne kylän lapsiakin kokoontui. Seurakunnan työntekijällä Ottilia Kuivamäelle syntyi loistava kontakti lapsiin, joten mission päättyessä hänelle tuli ajatus toiminnan jatkamisesta vapaaseurakunnassa.

Parempi aviol. neliöb. 30.9.-6.10. (ilm.2/2)

Niinpä sitten moni teuvalaislapsi löysi tiensä vapaaseurakuntaan ensimmäistä kertaa, monet Google Mapsin opastamana. Ensikerrasta lähtien KaaTo on ollut suosittu, ja lapsia saapuu paikalle kymmenittäin.

 

Kuvassa on matala, vaalea liikerakennus, jonka edessä on kymmenen polkupyörää sikin sokin, osa maahan kaatuneina.
Pyörä poikineen. Teuvassa yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on tärkeää, eikä KaaToa siksi pidetä päällekkäisenä ajankohtana esimerkiksi kunnan nuorisotilojen ollessa avoinna. KaaTo on saanut Teuvan kunnalta myös avustusrahan. Sillä aiotaan ostaa ilmakiekkopöytä, joka tuo lisää yhteistä tekemistä. Myös paikalliset yritykset ovat halunneet tukea työtä lahjoittamalla lahjakortteja tarjoiluja varten.
Kuva: Heli Westerholm

 

On kivaa, kun on piilosta.

 

Kuvassa värikkään maton päällä istuu kolme alakouluikäistä tyttöä vaaleanpunaisissa ja harmaassa paidassa sekä mustiin pukeutunut aikuinen nainen. Kaikki hymyilevät toisilleen.
Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöntekijä Ottilia Kuivamäki haluaa toimia lapsia kuunnellen ja kunnioittaen. Juttusilla etualalla Ella, takana Miila ja Annabel.
Kuva: Heli Westerholm

 

Paras mesta!

 

Kuvassa on kirkkosalin takaosan käytävä, jonka maton päälle on heitetty sikin sokin reppuja ja värikkäitä ulkovaatteita.
Reppu poikineen reunustaa Teuvan vapaaseurakunnan kirkkosalin takaosaa, kun KaaTon porukka on paikalla.
Kuva: Heli Westerholm

 

Parasta tarjolla

Koululaiset viihtyvät KaaTossa. Lapset kertovat satunnaiselle vierailijalle moneen kertaan, kuinka kiva tänne on tulla. Ottilia Kuivamäen mukaan mukavan yhdessäolon lisäksi tavoitteena on luoda ponnahduslauta seurakunnan yhteyteen.

– Haluamme luoda lämpimän ja hyväksyvän ilmapiirin, jossa kohdataan ja jaetaan ajatuksia arjesta ja elämästä. Joskus puhutaan Jumalasta, joskus rukoillaan alttarilla.

Halukkaat saavat osallistua raamattuhetkeen.

– Jos varhaisnuorten Pre-iltoihin eksyisi täältä porukkaa, niin siellä pystyy sitten tekemään erilaista, syvempää kristillistä kasvatustyötä. Kaadossa voidaan luoda ihan tavallinen arkinen kontakti lasten kanssa ja tulla tutuksi, Kuivamäki kertoo.

Kiitos, kun pääsee pitämään kivaa.

Kontakti syntyy, kun kysymykset ovat lasten tasoisia ja keskustelu kulkee heidän ehdoillaan.

– Kysymykset Jumalasta, Jeesuksesta ja uskosta tulevat aina vahingossa johonkin väliin, vaikka silloin, kun jo mopataan lattiaa ja joku jää tänne odottamaan kyytiä.

Kuivamäki muistuttaa lapsille, että raamattuhetki on parasta, mitä Kaadossa tarjotaan.

– Raamatun sanoma on kestävää ja säilyy ikuisesti. Kaakao maistuu hyvältä kermavaahdolla ja vaahtokarkilla, mutta se on nopeasti ohimenevää.

Kuvassa on parikymmenstä koululaista kirkkosalin pöytien ypmärillä välipalalla. Yksi tytöistä on noussut seisomaan ja katsoo suoraan kameraan.
Lämmin ja hyväksyvä ilmapiiri sekä seurakunnan ja ihmisten tutuiksi tuleminen ovat lähtökohtia tavoittavalle työlle. Kuvan keskellä kameraan katsova Leila on innokas KaaTo-kävijä.
Kuva: Heli Westerholm

 

KaaTo on paras.

 

Kuvassa on neljä koululaista ja makkaraa grillaava eläkeikäinen mies taustalla. He ovat ulkona. Kahdella kuvan etualalla keskenään juttelevalla tytöllä on makkara kädessään paperiin käärittynä.
Taiston makkaragrillillä riittää kävijöitä. Etualalla kuvassa Veera ja Miitu.
Kuva: Heli Westerholm

 

Täällä on mukava henkilökunta.

 

Kuvassa on kaksi maton päällä käsillään ja päällään seisovaa henkilöä, nuori nainen ja alakouluikäinen tyttö. Naisella on mustat vaatteet ja valkoiset villasukat, tytöllä roosanvärinen huppari ja vaaleanharmaat collegehousut.
Kukapa ei haluaisi oppia päälläseisontaa! Ottilian opissa Ella.
Kuva: Heli Westerholm

Sillä, mitä on

Lapset tuovat mukanaan elämää, liikettä ja meteliä. Joskus ihan kaaokseen saakka. Seurakunnan kirpputorin puoleltakin poikkeaa asiakkaita kahvittelemaan, jolloin aikuiset saavat hyppiä lasten vaatekasojen ja kenkien yli. Mutta kyllä joukkoon mahtuu!

Kirkkosali on järjestelty niin, että on tilaa toimia. Keittiöllä on valmistettu tarjottavia jo kauan ennen kuin lapset saapuivat, ja hommaa riittää vielä ovien sulkemisen jälkeenkin. Makkaranpaistaja on uskollisesti paikalla joka kerta, ulkogrilli lämpiää säällä kuin säällä.

Seurakunnan aikuisia tarvitaan myös valvomaan turvallisuutta ja kohtaamaan lapsia.

– Tämä on työmuoto, jota ei voi tehdä yksin, sanoo Ottilia Kuivamäki.

Kaikki vaatii ajan ja muiden resurssien uhraamista, sitä että ollaan alttiita.

– Seurakunnalla on siunaava ja hyvä asenne, mutta onhan se myös välillä raskasta, kun on ikääntyvää väkeä ja paljon muutakin toimintaa.

Jatkakaa samaan malliin!

Keskustelua käydään käytännön asioista. Pienen seurakunnan aiheellinen kysymys on tämäkin: Kykenemmekö me tähän?

– Mutta sillä mennään, mitä on — ei sillä, mitä ei ole, Kuivamäki toteaa.

Kuuliaisuus ei ainoastaan vaadi vaan myös antaa.

– Nyt on tämä hetki tehdä tätä työtä. Juuri tähän aikaan tällä on joku tarkoitus. On tärkeää ymmärtää ja tunnustaa, että on Jumalan ihmettä, kun meidän keskellemme uskotaan nämä lapset.

Onkin hyvin oleellista pohtia, miten heidät kohdataan.

– Rukoukseni on, että jos sisimpääni on annettu Pyhä Henki, niin Henki saa pyöriä Jumalan ikuisena virtana niin vahvasti, että se läikkyy yli, ja lapset tulevat kosketetuksi siitä. Se menee yli inhimillisen ymmärryksen. En tiedä, miten se tapahtuu, enkä aina koe sitä, Kuivamäki pohtii.

Hän korostaakin, miten tärkeää on, että KaaToon saapuvien lasten puolesta rukoillaan. Kuivamäki ei itsekään halua tulla paikalle ”kahta kättä heittäen”.

– On hyvä pyytää, että Pyhän Henki vaikuttaa rauhaa ilmapiirissä, jotta villitkin pojat rauhoittuvat täällä.

Kuvassa on neonvärisiä post-it-muistilappuja, joille Kaakaotorstaissa käyvät lapset ovat kirjoittaneet terveisiään.
KaaTossa käyvät koululaiset kirjoittivat terveisiään KaaTon aikuisille.
Kuva: Heli Westerholm

 

Kiitos, kun teette kaakaota. On mukavaa, on keksiä ja leipiä ja mehua.

 

Kuvassa on kymmenkunta alakouluikäistä poikaa pöydän ympärillä välipalaa nauttimassa. Pojat ovat kääntyneet kameraan päin. Moni heistä hymyilee. Useampi on tehnyt kaverin pään taakse niin sanotut pupunkorvat.
Pojille maistuu välipala ja yhdessäolo. Pöydän ympärillä vasemmalta lukien Tuomas, Veeti, Aarre, Viljami, Natanael, Toni, Antero ja Sebastian.
Kuva: Heli Westerholm

 

Kaakao on best! täällä on hyvää syötävää.

 

Kuvassa on tarjoilupöydän päälle asetettuja välipalatarpeita, vaahtokarkkeja, mukeja, mehua ja kahvikuppeja.
Kaakaon lisäksi Kaakaotorstaissa on tarjolla yhtä sun toista suuhun sopivaa.
Kuva: Heli Westerholm

Hyvä paikka

Ilmapiiri todella on KaaTossa rauhallinen ja vapaa. Yhdessä piirrellään ja jutellaan, aikuiselle kerrotaan myös elämän kipeitä asioita. Voimistelutemppuja harjoitellaan, pleikalla pelataan kavereiden kanssa. Välipalalla herkutellaan ilman mitään kiirettä.

Raamattutuokiota kuuntelee parikymmentä lasta. Paljon keskustelua herättää tuleva yhteiskristillinen Kids’ Action -talvileiri, johon on varmasti tulijoita myös KaaTosta, kun on tultu tutuiksi.

Mukavat pitäjät, hyvä seura, hyvää ruokaa!

9-vuotiaat luokkakaverukset Ella Haanpää ja Toni Ukkonen kertovat innokkaasti ajatuksiaan. Haanpää kuuli KaaTosta Ottilia Kuivamäen koulussa pitämässä aamunavauksessa ja on ollut mukana ensimmäisestä kerrasta lähtien. Ukkonen taas kuuli KaaTosta kavereilta.

Haanpää ja Ukkonen kertovat, että KaaTossa leikitään kavereiden kanssa ja käydään ulkona, joku tekee läksyjäkin. Suuressa suosiossa on piiloleikki seurakunnan asunnossa, joka on nyt tyhjillään.
– KaaTo on hyvä ja kiva paikka, ja täällä on mukava juoda kaakaota. Ja tämä on ilmainen! Haanpää ja Ukkonen hehkuttavat.

Kuvassa on alakouluikäinen poika vasemmalla ja oikealla alakouluikäinen tyttö. Tytöllä on keltainen kynä kädessään, pöydällä lasten edessä on muitakin värikkäitä kyniä. Pojan huppari on harmaa, tytön roosanvärinen.
Vapaa-ajallaan Tomi Ukkonen auttaa isäänsä linja-autojen korjaamisessa. Ella Haanpää taas tekee koruja. Kumpikin laskettelee mielellään ja ajaa erilaisilla menopeleillä omalla pihamaalla.
Kuva: Heli Westerholm

 

KaaToon on kiva tulla. Täällä on aina kavereita ja hyvä välipala. Kiitos!

 

Kuvassa on kolme alakouluikäistä tyttöä, joista kaksi on sivuttain hieman kyykistyneenä. He pitävät käsiensä varassa jaloista ilmassa kolmatta tyttöä, joka on levittänyt kätensä sivuilleen.
KaaTossa kukin saa vietätä aikaa tavallaan. Amanda, Vanessa ja Alina treenaavat temppuja.
Kuva: Heli Westerholm

 

Tekstin nostot ovat KaaTon lasten terveisiä aikuisille.

 
Päivä artikkelibanneri 11.3.- 2024