Jukka Relander aloittaa jouluevankeliumilla

 

Jukka Relander havahtui siirtämään joulutraditioita lapsilleen. (Kuva Jani Laukkanen)

Historioitsijana Jukka Relander arvostaa hyviä traditioita. Mediapersoonana tunnetun Relanderin lapsuuden jouluun liittyy paljon muistoja.

Tradition jatkaminen vaatii kuitenkin vastuun ottamista.

– Koko juhla alkoi jouluevankeliumilla, jonka faija luki. Se oli käännekohta, jolloin joulun valmistelusta siirryttiin joulun viettoon. Faija oli loistava seremoniamestari, Relander kertoo

Isän kuoltua parhaissa voimissaan traagisesti ja yllättäen vaikeaan sairauteen traditio uhkasi katketa. Mutta Jukka Relander jatkoi perinnettä jouluevankeliumin lukijana.

Parempi aviol. neliöb. 30.9.-6.10. (ilm.2/2)

– Tradition läpivieminen vaatii vastuun ottamista. Vastuuta on aina helpompi väistellä kuin kantaa. Tajusin kuitenkin, että nyt on minun vuoroni hoitaa tämä juttu ja kantaa tradition siirtäminen harteillani.

– Sukupolvien välisen viestikapulan vaihtamiseen sisältyy vääntöä. Ajattelen tätä silti positiivisena haasteena. Faija oli perheen rituaalisena johtajana ylivertaisen hyvä, enkä pääse lähellekään hänen tasoaan. En kykene sellaiseen isännöintiin, ja luonnekin haraa vähän vastaan.

Relanderien joulunviettoa leimaa se, että mukana on monta lasta, joiden ehdoilla edetään.

– Tunnen itseni lähinnä näyttämömestariksi, joka pyörii lavasteissa ja pitää kulisseja pystyssä, Jukka naurahtaa.

Lue lisää Jukka Relanderin ajatuksia torstaina ilmestyvästä Sanasta.