Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

JSN antoi samasta seurakuntauutisesta langettavan ja vapauttavan päätöksen

 

Julkisen sanan neuvosto antoi Valkeakosken Sanomille langettavan päätöksen jutusta, josta Aamulehti sai neuvostolta vapauttavan päätöksen. Aamulehti ja Valkeakosken Sanomat julkaisivat saman jutun, joka käsitteli huhuja seurakunnan erityistilintarkastuksesta ja kirkkoherran tulevaisuuden suunnitelmista.

JSN:n langettavan tuomion kohteeksi joutuneessa jutussa käsiteltiin Urjalan seurakunnan toimintaan liittyviä huhuja.

Jutussa puitiin marraskuisen kirkkoneuvoston salaiseksi merkitsemiä asioita, joita oli uutisen mukaan useita. Jutussa oletettiin, että seurakunnassa salaillaan asioita. Kantelija kiisti vastineessaan salailun ja tähdensi sen olevan normaali käytäntö, koska kirkkoneuvosto käsittelee esimerkiksi hallintoasioita, joista ei anneta tietoa.

KRS Krito 10.-23.6.

Jutussa kerrottiin myös, että kirkkoherra on kertonut Facebook-sivullaan vaihtavansa alaa ja lähtevänsä poliisiopintoihin tammikuussa 2015. Kantelija kielsi toimittajaa julkaisemasta tätä tietoa.

Julkisen sanan neuvoston mielestä Valkeakosken Sanomien juttu jätti ilmaan epäilyn, että seurakunnassa salaillaan tärkeitä asioita. Epäilystä lisäsi se, että samassa jutussa kerrottiin kirkkoherran suunnittelevan uran vaihtoa seuraavan vuoden alussa. Langettavan päätöksen perusteissa Julkisen sanan neuvosto huomauttaa päätoimittajalle, että tiedotusvälineen tehtävä ei ole levittää huhuja vaan tarkistaa niiden todenperäisyys ja kumota ne, jos ne ovat perättömiä.

Julkisen sanan neuvoston päätöksen mukaan kirkkoherran Facebook-sivullaan julkaiseman tiedon käyttö ja julkaiseminen ei sen sijaan ole tuomittavaa. JSN:n mukaan lehdellä oli oikeus julkisesta Facebook-päivityksestä saatua tietoa jutussaan.

Aamulehti sai JSN:ltä vapauttavan päätöksen, koska sen päätoimittaja neuvotteli vastineesta. Valkeakosken Sanomat torjui vastineen, vaikka oli ensin luvannut sen julkaista. Myöskään Aamulehti ei lopulta julkaissut vastinetta, koska kantelija ei neuvottelun jälkeen suostunut muokkaamaan sitä.

Julkisen sanan neuvoston mukaan kantelija oli joutunut erittäin kielteiseen julkisuuteen ja tämän takia hänelle syntyi oikeus vastineeseen.

 
Dei, retroäijät, artikkeliban 31.5.- (1/2)