Israelin Suomen suurlähettiläs: haluamme tarjota apua taistelussa terrorismia vastaan

 

Eläköityvä suurlähettiläs Dan Ashbel kertoi Radio Deissä, että hänellä on hyviä muistoja Suomesta. Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

– Israel voisi jakaa ystäviensä kanssa niitä kokemuksia ja keinoja, joiden olemme todenneet olevan avuksi terroriuhan voittamisessa, sanoo Dan Ashbel.

Israelin eläkkeelle siirtyvä Suomen suurlähettiläs Dan Ashbel oli Nina Arosen haastateltavana torstaina Radio Dein Ajankohtaistunnilla. Ashbel toimi neljän ja puolen vuoden ajan Israelin suurlähettiläänä Suomessa.

Ashbel näkee, että Suomella on ollut tärkeä rooli Israelin historiassa. Suomi edusti ennen vuotta 1967 ja 1990-luvun alussa Israelin etuja entisessä Neuvostoliitossa. Suomalaiset tukivat myös juutalaisten paluumuuttoa Neuvostoliitosta Israeliin.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

– Pääasiassa Suomen ja Israelin välit ovat edelleen hyvät ja tasapainoiset, suurlähettiläs totesi.

”Israel voisi auttaa Suomea maahanmuuttajien kotouttamisessa”

Suurlähettiläs Dan Ashbel kertoi Radio Deissä, että Israeliin on tullut paitsi juutalaisia paluumuuttajia, myös paljon pakolaisia eri puolilta Afrikkaa. Hänen mukaansa ongelmallista on se, että osa heistä on paennut maista, jotka ovat virallisesti sodassa Israelin kanssa.

Ashbel on sitä mieltä, että Israel pystyisi omia kokemuksiaan jakamalla auttamaan Suomea kotouttamaan maahanmuuttajia suomalaiseen yhteiskuntaan.

– Koko Israelin olemassaolon aikana olemme sopeuttaneet paljon maahanmuuttajia eri maista, kulttuureista ja kielistä, Ashbel korosti.

Suurlähettilään mielestä suomalaisessa kulttuurissa, joka on entuudestaan ollut hyvin homogeeninen, on pakolaisaallon seurauksena tapahtunut sivilisaatioiden yhteentörmäys.

Dan Ashbel toi esiin Radio Dein Ajankohtaistunnilla, että myös Suomen pitää varautua terroriuhkaan, vaikka vain hyvin pieni osa maahanmuuttajista muodostaa tällaisen uhan. Pommin laittamiseen ei Ashbelin mukaan kuitenkaan ”tarvita joukkoja” – muutama ihminen riittää.

Suurlähettilään näkemys on, että Suomen ja Israelin kannattaa yhdistää voimansa taistelussa terrorismia vastaan.

– Israel on valmis jakamaan ystäviensä kanssa niitä kokemuksia ja keinoja, joiden olemme todenneet olevan avuksi [terrorismi]uhan voittamisessa. Terrorismin voittaminen vaatii eri maiden välistä yhteistyötä eri turvallisuusviranomaisten ja toimijoiden välillä. Rauhan hierominen ei auta, koska nämä ihmiset eivät halua rauhaa. He haluavat tuhota läntisen yhteiskuntajärjestelmän, Ashbel painotti.

Onko Israelin rauhanprosessilla tulevaisuutta?

Israelin juuri eläköityvä suurlähettiläs Dan Ashbel korosti Radio Deissä, että on vain yksi keino edistää rauhanprosessia Israelin ja palestiinalaisten välillä – neuvotteleminen. Palestiinalaisten israelilaisiin kohdistama väkivalta, puukotukset ja raketti-iskut, eivät Ashbelin mielestä edesauta rauhaa, eivät liioin palestiinalaisten saamat ”symboliset saavutukset kansainvälisillä areenoilla”.

– Ratkaisu voidaan löytää, jos palestiinalaisten johto vihdoinkin istuu alas neuvottelemaan ja hyväksyy sen tosiasian, että Israelilla on oikeus olemassaoloonsa juutalaisena valtiona. Sen jälkeen kaikki muutkin kysymykset saadaan ratkaistua, Dan Ashbel linjasi Radio Deissä.

Suurlähettiläs kertoi, että israelilaisten suuri enemmistö uskoo kahden valtion ratkaisuun ja siihen, että ne voisivat kyetä rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.

– Ainoastaan äänekäs vähemmistö ajattelee niin, että Israelin valtio tulisi eliminoida.

Suurlähettiläs painotti, että Israelin valtion pitää huolehtia turvallisuudestaan ja olla koko ajan tietoinen sitä ”ympäröivistä vaaroista”.  Hän toi esiin, että samanaikaisesti Israel on kuitenkin halunnut auttaa sodan jaloissa kärsiviä naapureitaan.

– Israelilaisissa sairaaloissa on hoidettu israelilaisten lääkäreiden toimesta 1500 haavoittunutta ja sairasta syyrialaista, jotka ovat tulleet Israelin rajalle. Sen jälkeen heidät on lähetetty kotiin ilman minkäänlaista julkisuutta, koska se seikka, että heidät on pelastettu israelilaisten toimesta, vaarantaa heidän henkensä, kun he menevät takaisin. Autamme näitä ihmisiä, koska uskomme sen olevan oikein.

Diplomaattiset tittelit vaihtuvat isoisän arvonimeen

Israelin Suomen suurlähettiläs Dan Ashbel aloitti diplomaatinuransa 40 vuotta sitten Israelin ulkoasiainministeriössä Pohjoismaiden vastaavana virkamiehenä. Suurlähettiläs kertoi Ajankohtaistunnilla kiinnostuneensa Suomesta, koska tiesi maasta hyvin vähän entuudestaan.

– Minulla on paljon hyviä muistoja Suomesta. Suomi on kohdellut minua ja perhettäni todella hyvin. Olemme oppineet arvostamaan ja rakastamaan tätä maata. Suomi on kaunis maa ja myös suomalaiset ihmiset ovat kauniita. Olemme tavanneet paljon ihmisiä, jotka ovat Israelin ystäviä ja joistakin heistä on tullut meille todellisia ystäviä.

Dan Ashbel kertoi palaavansa pitkän diplomaatinuransa päättyessä takaisin kotiinsa Jerusalemiin. Hän haluaa keskittyä eläkepäivillään isoisän rooliin.

– Sen jälkeen kun olen kantanut kaikenlaisia diplomaattisia titteleitä, olen vihdoinkin vaan isoisä kokoaikaisesti, Ashbel lausui.

Israelin suurlähettilään haastattelun voi kuunnella Radion Dein ohjelma-arkistosta radiodei.fi/ajankohtaistunti.