Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Isän kuolema sai Jari Kekäleen tekemään uuden levyn

 

Perheterapeuttina työskentelevä pastori Jari Kekäle tunnetaan myös persoonallisena lauluntekijänä. Hänen tuore levynsä tarjoaa henkilökohtaisen näkökulman ”vihollisista viimeiseen” eli kuolemaan. Yllykkeen Kuolema ei tunne virastoaikoja -levyn tekemiseen tuotti Kekäleen isän vakava sairastuminen ja kuolema.

– Samana päivänä, kun isäni meni aivoverenvuotoleikkaukseen, kirjoitin levyn nimikappaleen. Isän kuoltua halusin ajatella itseni kanssa elämää ääneen, Kekäle kuvaa prosessia.

Maanantaina ilmestynyt Kuolema ei tunne virastoaikaa on Kekäleen 9. albumi. Se sisältää 14 kappaletta, joiden joukossa on ”kolmenlaisia lauluja”.  

– Siinä on niin sanottuja työmaalauluja, eli perheterapeutin työstäni kumpuavia ihmissuhdelauluja. Levyltä löytyy myös kristinuskon perinteisiin teemoihin, ihmiseen, syntiin ja Jumalaan liittyviä lauluja.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

– Kolmas teema on kuolema, Kekäle toteaa.

Hän vertaa levyn nimikappaleessa kuolemaa koiraan, joka kulkee missä tahtoo. Koira merkkaa kulkureittinsä jättämällä karvojaan ympäriinsä. Kuolemakin muistuttaa itsestään kaikkialla.

– Ei niin, että täällä koko ajan kuoleskeltaisiin, mutta karvoja on joka puolella.

– Levyn nimi kumpusi siitä, että minä koitin tehdä töitä kahdeksasta neljään, mutta isäni sairastuminen ja kuolema eivät kunnioittaneet näitä virastoaikoja.

Kekäleen mukaan levyn teema on myös ”uskontunnustelua”.

– Vaikka kuolema on läsnä kaikkialla, sillä ei ole viimeistä sanaa.

Lauluntekijä kertoo, että hän tekee juuri sellaisia lauluja kuin itse haluaa, eikä sitä tarvitse sen kummemmin perustella.

– Ehkä tästä levystä tuli joidenkin mielestä synkkä, mutta mikä on synkkä? Mielestäni tämä on toiveikas levy.

– Tahdon kyllä, että lauluni saisivat kuuntelijat oivaltamaan jotakin esimerkiksi kuolemasta tai ihmissuhteista. Tai että kuuntelija joutuisi miettimään Jumalaa.

– Olen iloinen siitä, että joillakin ihmisillä on nyt mahdollisuus kuulla, mitä ajattelen, Kekäle summaa.

Kuolema ei tunne virastoaikaa -levyn voi hankkia muun muassa Radio Dein nettikaupasta deikauppa.fi

 
Artikkelibanneri perussanoma