Intia päästi EU:n vihdoin Orissan levottomalle alueelle

 

Mumbain kristityt vaativat hallitusta puuttumaan Orissan levottomuusiin llokakuussa 2008. Kuva: Lehtikuva / Reuters

Kuukausien kyselyjen ja selvittelyjen jälkeen EU:n delegaatio on saanut luvan vierailla Intiassa Kandhamalin alueella Orissassa – kunhan he eivät vierailullaan etsi faktoja tai lisätietoja levottomuuksista.

11-henkinen EU:n delegaatio, jota johti espanjalainen Ramon Moreno, vieraili eilen alueella, joka käytännössä tuhoutui täysin kristittyjä vastaan tehdyissä hyökkäyksissä 2008. Vielä viime hetkellä Intian hallitus kieltäytyi päästämästä dlegaatiota alueelle, mutta pyörsi päätöksensä lopulta.

Pohjoismainen EU-delegaatio yritti pääsyä Kandhamaliin viimeksi marraskuussa, mutta ei saanut Intian hallitukselta lupaa. EU on toistuvasti moittinut Intian hallitusta ihmisoikeusrikkomuksista. Intia on kieltänyt myös muun muassa Yhdysvaltojen delegaatioita menemästä alueelle. Viime kesäkuussa Yhdysvaltojen uskonnonvapauskomissio yritti uudelleen, mutta epäonnistui ja lisäsi sen seurauksena maan ihmisoikeusrikkomusten tarkkailulistalle.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Elo-syyskuussa 2008 äärihindut hyökkäsivät useaan kertaan paikallisia kristittyjä vastaan. Hyökkäyksissä kuoli varovaisten arvioiden mukaan yli 100 henkeä ja 4 640 taloa, 252 kirkkoa ja 13 opetuslaitosta poltettiin.
Noin 300 perhettä elää yhä pakolaisleireillä ja ainakin 1200 perhettä on joutunut jättämään Kandhamalin väkivaltaisuuksien jälkeen, paikallinen ihmisoikeusaktivisti Ajay Singh kertoi Compass Direct Newsille. 
– Nämä perheet eivät uskalla palata kotikyliinsä. He pelkäävät, että ilman kääntymistä hinduismiin heitä vastaan hyökätään uudelleen.

Kaiken kaikkiaan noin 50 000 ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan väkivaltaisuuksien jälkeen.

Lue lisää: Compass Direct News

Lue lisää: Sify News

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie