Hengelliset syventymispäivät Kauniaisissa: ”Jumala pitää aina lupauksensa”

 

Lauri Vartiainen kyseli Hengellisillä syventymispäivillä yleisöltä, kuinka moni oli mukana tapahtumassa jo 1950-luvulla. Kuva: Taneli Törölä.

Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen totesi Hengellisillä syventymispäivillä pitämässään puheessa, että Raamatun lupaukset riittävät evääksi elämän koko matkalle.

Hengelliset syventymispäivät vietetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Kauniaisissa, Raamattuopiston ympäristössä. Vartiainen kuvaili, että tapahtuma on ”tullut kotiin”.

– Nämä ovat ensimmäiset Hengelliset syventymispäivät teltassa. Vielä viime vuonna juhlimme mahtavassa goottilaisessa Johanneksenkirkossa, jonka ympäristössä tapahtuma järjestettiin vuodesta 1980 asti.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

– Tiemme on siis ollut päinvastainen kuin Israelin kansalla. He siirtyivät telttamajoista temppeliin, me taas temppelistä telttaan, Vartiainen sanaili.

Hän jatkoi, että ”pyhä Raamattu on sama teltassa ja katedraalissa”.

– Saamme uskoa todeksi sen viesteistä arvokkaimman, evankeliumin Jeesuksen ristintyön tähden. Ikuisen elämän lupauksen varassa voimme elää koko elämämme. Jumala pitää lupauksensa.

Suomen Raamattuopiston Keski-Suomen aluejohtaja Aino Viitanen käsitteli hartauspuheessaan ihmisten taipumusta murehtia ja sitä, miten ”Jumala ruokkii vähäuskoiset”.

– Murehtiminen on sitä, että pelkäämme tulevaisuutta ja unohdamme Jumalan vakuutuksen olla kanssamme joka päivä.

– Murehtimisemme kertoo uskomme heikkoudesta, ja siksi Jeesus kehottaa katsomaan kukkia.

Viitanen siteerasi Jeesuksen sanoja Matteuksen evankeliumista: ”Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

– Jumala ruokkii meidät. Sille, joka etsii häntä, hän antaa valtakunnan ja sen lomassa muun, mitä elämässä tarvitaan, Viitanen rohkaisi.

Hengelliset syventymispäivät jatkuvat Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa sunnuntaihin asti. Tapahtuman teema on Lupaus. Ohjelma ja muut lisätiedot löytyvät täältä

 
Artikkelibanneri perussanoma