Helluntailaiset keskustelevat turvallisen yhteisön tuntomerkeistä

Puheet ylöstempauksesta ja Venäjän hyökkäyksestä syöpyivät monen 1970-luvun helluntaikasvatin mieleen. – Helluntaiseurakunnissa on menty paljon eteenpäin, jos mietitään, mitä lapselle voidaan kertoa, kirjailija Aila Ruoho (kesk.) sanoi paneelissa, jossa annettiin vinkkejä turvallisemman yhteisön luomiseksi. (Ruut Ahonen)

Ilmestyskirjapelot ovat historiaa, avoimuutta voisi silti yhä lisätä. Keravalla avattiin hengellisiä traumoja ja etsittiin eheämpää jatkoa.

Mitä on hengellinen väkivalta? Millaista se oli helluntailiikkeessä takavuosina, ja esiintyykö sitä yhteisöissämme edelleen? Miten hengellisen väkivallan traumoista voi toipua?

Muun muassa näihin kysymyksiin tartuttiin 21. huhtikuuta Turvallinen yhteisö -seminaarissa Keravan helluntaiseurakunnassa.

Hengellisten yhteisöjen kieroutumia on puitu viime aikoina kirjoissa ja mediassa, mutta nyt helluntailiikkeessä harjoitettiin itsetutkistelua ensimmäistä kertaa yleisötilaisuuden muodossa Helluntaikirkon ja Avainmedian aloitteesta.

– Tarkoitus on katsoa peiliin ihan huolella ja samalla arvioida sitä, onko kritiikki ollut tasapainoista vai yli- tai alimitoitettua, juontaja Niilo Närhi määritteli.

Kuin avoimuuden takeeksi päivän paneelikeskusteluun oli kutsuttu aihetta teoksissaan käsitelleet kirjailijat Terho Miettinen ja Aila Ruoho sekä helluntailiikkeessä kasvanut ja siitä myöhemmin erkaantunut seurakuntaneuvos Thorleif Johansson.

Päivän pääpuhujana toimi kanadalaisen yliopiston professori ja vaativan erityistason psykoterapeutti Heidi McKendrick, joka asiantuntemuksensa lisäksi jakoi noin sadalle kuulijalle värikkäitä kokemuksia omasta helluntaihistoriastaan Jeesuksen toista tulemusta käsittelevine lasten värityskirjoineen ja hameenhelman pituuden mittaamisineen.

Avoimesta epäkohtien käsittelystä huolimatta seminaari oli hoitava ja huumorin sävyttämä.

 

Miksi vain osa kokee trauman?

Heidi McKendrick totesi hengellisen trauman eli sielun haavan vievän monesti hengelliseen kriisiin, johon voivat liittyä myös uupumus ja masennus. Traumojen synty on aina yksilöllinen, ja usein jollakin muulla elämänalueella haavoittuneet saavat helpommin myös hengellisiä traumoja.

McKendrick kertoi, että psykoterapiassa on tutkittu, miksi samoista tilanteista jää toiselle trauma ja toiselle ei.

– Voi olla, että esimerkiksi jonkun lapsen kohdalla on ollut eri herkkyyskausi, kun jotkut tapahtumat ovat tapahtuneet. Asiaan voivat vaikuttaa myös persoonallisuuden piirteet tai se, että jollakin ollut empatiaa perheen ulkopuolella. Se voi olla ratkaisevaa siinä, miksi hän ei traumatisoitunut.

Kokemus hengellisestä väkivallasta on sen uhrille äärimmäisen traumatisoiva, sillä kun vyyhtiin sotkettu Jumalakaan ei lohduta häntä, yksinäisyys vie syvälle. Traumasta voi kuitenkin eheytyä, kun sitä saa purkaa turvallisessa ympäristössä. Vähitellen suruprosessin tavoin kokemus saa uuden merkityksen.

– Yksi tyypillinen uusi merkitys on alkaa auttaa muita, jotka ovat kokeneet samaa, McKendrick totesi.

 

Helmasyntinä suorituskeskeisyys

Mitkä sitten ovat olleet tai ovat ne Helluntaiherätyksen toimintamallit, joilla on kenties pohjimmiltaan tarkoitettu vain hyvää mutta saatu ihmisiä rikki ja karkotettua seurakunnista?

Moni hengellisen väkivallan piirre sopii helluntailiikettä paremmin kulttimaisiin lahkoihin, joilla on yksi kontrolloiva johtaja. Silti osa niistä, kuten autoritäärinen johtamistyyli, kirjoittamattomat säännöt tai lakihenkiset synti- ja sääntölistat, joihin seminaarin vastuuhenkilötkin olivat kasvuvuosinaan törmänneet, nousivat esiin osana liikkeen historiaa.

McKendrick kommentoi myös helluntailaisuuden taipumusta suorituskeskeisyyteen. Pohjimmiltaan suorituskristillisyys heijastaa vääristynyttä jumalakuvaa.

– Kysytään, mitä kuuluu, ja toinen vastaa, että Herra on hyvä. On ajateltu, että omilla tunteilla ei ole mitään merkitystä. Haavat pyritään kätkemään. Voi olla, ettei ihminen pysty olemaan heikko ja haavoittuva edes Jumalan edessä, kun kuva hänestä on vääristynyt, luennoitsija totesi ja sanoi itsekin omaksuneensa lapsena ankaran jumalakuvan, johon kytkeytyi jatkuva riittämättömyyden kokemus.

Nykyongelmat valtarakenteissa?

Päivän aikana todettiin, että liikkeen raikuleimmat vuodet lastenleirien yörukouskokouksineen ja lakihenkisine syntilistoineen ovat takanapäin. Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen korosti, että siitä huolimatta on tärkeää kysyä, mikä nykypäivän helluntailaisuudessa kaihertaa ihmisiä ja miten yhteisöistä saataisiin entistä turvallisempia.

– Jotta tavoitteeseen päästään, on katsottava, mitä vahinkoa olemme tehneet tai mitä haasteita nyt on.

Yleisöstä nousi yhtenä nykyhaasteena esiin valtarakenteet. Kyseltiin muun muassa, pitäisikö vanhimmiston elinikäinen jäsenyys muuttaa määräaikaiseksi, jotta hengellisen väkivallan mahdollisuus vähenisi.

Riihimäkeläinen Minna Mantila kertoi seminaarin tauolla miettineensä paljon seurakunnallista vallankäyttöä.

– Ei välttämättä ole tarkoitus olla autoritäärinen, mutta silti ihminen voi kokea sen autoritäärisenä.

Mantila kertoi tulleensa seminaariin oikeastaan juuri valtaan liittyvien ongelmien vuoksi.

– Eivät nämä ole pelkästään menneisyyttä. Itse haluaisin olla siinä joukossa, joka olisi ehkäisemässä sitä, ettemme enää tee väkivallan uhreja, vaan enemmänkin voisimme muuttua turvalliseksi yhteisöksi, joka on se tavoite.