Hannu Vapaavuori piispanvaaliin

 

Helsingin piispanvaali on saanut ensimmäisen ehdokkaansa. Huopalahden seurakunnan kirkkoherran, TT Hannu Vapaavuoren valitsijayhdistys jätti vaaliasiakirjat tuomiokapituliin 1. helmikuuta, kertoo Kirkon tiedotuskeskus.

Vapaavuori toimii pappisasessorina Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulissa. Hän on opiskellut myös kirkkomuusikoksi ja diplomipianistiksi ja toimi vuosia kanttorina. Seurakuntatyön lisäksi Vapaavuori on toiminut kirkkohallituksen jumalanpalvelus- ja musiikkityön musiikkisihteerinä ja Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin professorina.

Helsingin piispanvaalin ehdokasasettelu päättyy torstaina 18. maaliskuuta. Vaalin ensimmäinen kierros järjestetään 11. toukokuuta. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta annetuista äänistä, järjestetään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken toinen vaalikierros torstaina 3. kesäkuuta.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.