Gazalaiskristittyjä Jerusalemin pääsiäisjuhlilla

 

Aiempina vuosina gazalaiskristityille on myönnetty matkustuslupia satunnaisesti. Kuva Jerusalemista pääsiäiseltä 2010. Kuva: Flickr/Amillionwaystobe

Noin 850 gazalaiskristittyä sai tänä vuonna luvan viettää pääsiäistä Jerusalemissa. Se on historiallisen paljon.

Israel päästi tänä vuonna noin 850 gazalaiskristittyä viettämään pääsiäistä Jerusalemiin. Asiasta uutisoivan The Christian Postin mukaan tapaus on historiallinen.

– Tämä on ensimmäinen kerta kun näin suuri määrä gazalaiskristittyjä saa luvan matkustaa Länsirannalle ja Jerusalemiin, lehden siteeraama palestiinalaishallinnon edustaja Muhammead al-Maqadma toteaa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Jerusalemin latinalaisen patriarkaatin kirkkoherran Jamal Khaderin mukaan aiempina vuosina gazalaiskristityille on myönnetty matkustuslupia satunnaisesti.

– Ja mikäli koko perhe ei ole saanut lupaa, he eivät ole voineet tulla. Voisitko kuvitella, että osa perheenjäsenistä tulisi juhlimaan Jerusalemiin ja jättäisi muun perheen kotiin? Se ei kuulu perinteisiimme, me juhlimme yhdessä, Khader kertoo.

Parin vuoden takaisen selvityksen perusteella Gazassa arvioidaan elävän enää alle 1 500 kristillisiin kirkkoihin kuuluvaa. Suurin osa heistä on ortodokseja ja katolilaisia, mutta alueella sinnittelee myös pieni baptistiyhteisö.

 

Aiheet

,