Fida ja Lähetysseura aloittaneet katastrofikeräykset Etiopian auttamiseksi

 

Kuva: Pixabay

Etiopiaa koettelee pahin kuivuus vuosikymmeniin. Suurimmassa hädässä ovat aliravitut lapset, sekä raskaana olevat ja imettävät naiset.

Etiopian nälänhätä on paisumassa vallitsevan kuivuustilanteen takia katastrofaalisiin mittoihin. YK:n arvion mukaan noin 10 miljoonaa ihmistä tarvitsee välittömästi hätäapua. Heistä puolet on lapsia. Esimerkiksi Wondon alueella kuivuus on niin paha, että ravintoa ei enää riitä köyhimpien ihmisten selviytymiseen.

“Heitä uhkaa vakava aliravitsemus, joten tarve ulkopuoliselle avulle on välitön”,  Fidan kumppanikirkon edustaja Natnael Yonas toteaa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Fidan avustustoiminnan päällikkö Ismo Salerto onkin Fidan julkaisemassa tiedotteessa huolissaan siitä, että kuivuuskriisi ei ole saanut vakavuudestaan huolimatta tarpeeksi julkisuutta.

“Tilanne on kehittymässä suurkatastrofiksi. Ihmisistä tulee ilmastopakolaisia. Jos apua ei kasvateta, niin avuntarpeessa arvioidaan olevan jopa 15 miljoonaa ihmistä, Salerto painottaa.

Myös Suomen Lähetysseura on huolissaan Etiopian kuivuustilanteesta. Sen paikallisen ohjelmakoordinaattori Alemayehu Lemman mukaan esimerkiksi Kobon alueella jopa 96% sadosta on menetetty.

“Pahiten tilanteesta kärsivät naiset ja lapset. Kulttuurissa on tapana, että miehet syövät ensin ja sitten vasta naiset ja lapset”, Lemma kertoo.

Sekä Lähetysseura että Fida ovatkin myöntäneet 50 000 ja 90 000 euron verran katastrofiapua Etiopian pahiten kärsiville alueille. Hätäapu kohdistuu ensisijaisesti juuri haavoittuviin väestöryhmiin, kuten lapsiin, sekä imettäviin ja raskaana oleviin naisiin.

Välittömän katastrofiavun lisäksi Lähetysseura ja Fida ovat kumpikin tahoillaan avanneet keräystilit, joiden tuotto toimitetaan katastrofialueille paikallisten yhteistyötahojen toimesta.

 

 

Aiheet