Lähes 40 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että elämme lopun aikoja

 
Ihmiset kävelevät kaupungilla suojatien yli.

Kristityt eivät ole ainoita, jotka uskovat, että elämme lopun aikoja. Niin uskoo myös esimerkiksi 23 prosenttia amerikkalaisista, joilla ei ole lainkaan uskonnollisia kytköksiä. KUVA: ISTOCK

Elämme lopun aikoja. Tätä mieltä on 40 prosenttia kaikista amerikkalaisista ja 47 prosenttia amerikkalaiskristityistä. Mitä sinä uskot?

Yhdysvalloissa 39 prosenttia ihmisistä uskoo, että elämme parhaillaan lopun aikoja, selviää Pew Research Centerin tekemästä tutkimuksesta. Kristittyjen kohdalla mielipiteet jakautuvat lähes puoliksi: kristityistä 47 prosenttia uskoo ja 49 prosenttia ei usko, että lopun ajat ovat nyt käsillä. Loput neljä prosenttia vastaajista ei ota asiaan kantaa. Protestantit vastasivat kysymykseen myöntävästi selvästi useammin kuin katoliset. Esimerkiksi evankelikaaleista 63 prosenttia uskoo, että elämme nyt lopun aikoja.

Kristityt eivät ole kuitenkaan ainoita, jotka ajattelevat elävänsä lopun aikoja. Tutkimuksen mukaan näin uskoo myös 29 prosenttia niistä amerikkalaisista, jotka edustavat jotain muuta uskontoa sekä 23 prosenttia heistä, joilla ei ollut lainkaan uskonnollisia kytköksiä.

Perheniemi Neliöb. vko 3-4. MJa

Amerikkalaiset, joilla ei ollut college-tutkintoa ja joilla oli matalampi tulotaso, uskoivat nyt meneillään oleviin lopun aikoihin useammin kuin collegesta valmistuneet ja paremmin tienaavat maanmiehensä.

Valtaosa uskoo Jeesuksen paluuseen

Tutkimus kartoitti myös vastaajien näkemyksiä Jeesuksen toisesta tulemisesta. 55 prosenttia amerikkalaisista aikuisista uskoo Jeesuksen palaavan maan päälle aikojen lopussa. Kaikista kristityistä näin uskoo 75 prosenttia ja evankelikaaleista 92 prosenttia. Noin kymmenen prosenttia niistä vastaajista, jotka uskovat Jeesuksen paluuseen, ajattelevat sen tapahtuvan varmasti tai todennäköisesti omana elinaikanaan.

Evankelikaaleista 44 prosenttia on tutkimuksen mukaan siinä käsityksessä, että olosuhteet maailmassa menevät huonompaan suuntaan ennen Jeesuksen paluuta. Melkein yhtä suuri joukko, 45 prosenttia, ajattelee, että on mahdotonta tietää tarkasti, millaiset olosuhteet edeltävät Jeesuksen paluuta.

***

Piditkö jutusta? Lue myös Uuden Tien verkkolehdestä artikkeli: Joko lopun ajat ovat koittaneet?

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet