Daniel Nummela siunattiin Kansanlähetyksen lähetysjohtajaksi

 

Tampereen piispa Matti Repo siunasi Daniel Nummelan lähetysjohtajaksi. KUVA: PHILIPPE GUEISSAZ

Piispa Matti Repo siunasi pastori Daniel Nummelan Kansanlähetyksen lähetysjohtajaksi 9. tammikuuta. – Teet mahdolliseksi, että kirkko voi tämän järjestön avulla todistaa Kristuksen evankeliumista, piispa totesi.

Uuden lähetysjohtajan ansioissa piispa Matti Repo korosti kymmenen vuoden Japanin lähetystyön jakson merkitystä uuden tehtävän kannalta.

− Nuo vuodet ovat antaneet sinulle paljon kokemusta niin pappina toimimisesta kuin lähetystyöstä toisenlaisen kulttuurin keskellä. Ne ovat epäilemättä auttaneet sinua näkemään hengellistä kaipuuta niin hyvinvoinnin kuin puutteiden ja vaikeuksien keskellä sekä toisaalta ohjanneet syventymään siihen, mitä annettavaa Jumalalla on nimenomaan Jeesuksessa Kristuksessa, hän sanoi puheessaan Hausjärven kirkossa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Piispa piti tärkeänä Daniel Nummelan teologista tutkimustyötä, josta he olivat keskustelleet reilu 12 vuotta sitten Nummelan hakiessa pappisvihkimystä.

− Se teki vaikutuksen. Olit laatimassa väitöskirjaa Kevin Vanhoozerin käsityksestä Jumalan ilmoituksesta. Vanhoozerin mukaan Raamatussa Jumalan puhe on tekoja ja teot puhetta. Jumalan ilmoitus toteutuu sanomisen ja toimimisen draamana, joka Vanhoozerin mukaan osoittaa samalla uskon sisällön, kristillisen opin, eli sen evankeliumin, jota meidät on kutsutut julistamaan.

Lähetysjohtajan tehtävää piispa kuvaili sen luottamuksen ja esirukousten kautta, joita Nummela, samoin kuin hänen työtoverinsa Kansanlähetyksessä, saavat seurakunnilta.

− Sinä olet omalla paikallasi Kristuksen todistaja ja teet mahdolliseksi, että kirkko voi tämän järjestön avulla todistaa Kristuksen evankeliumista sanoin ja teoin lähellä ja kaukana.

Piispan puheen jälkeen Daniel Nummela piti saarnan.

− Me näemme usein Jumalan johdatuksen vasta jälkeenpäin, mutta kun turvaudumme Jumalaan ja etsimme hänen tahtoaan, saamme luottaa, että Jumala johtaa meitä sanansa kautta. Jumala lahjoittaa sinulle rakkautensa Jeesuksen kautta, josta on kirjoitettu Raamattuun. Jumala pitää sinusta huolta ja antaa sinulle kaiken tarvitsemasi, hän rohkaisi.

Lähetysjohtaja Daniel Nummela kiitti tilaisuuden lopuksi luottamuksesta ja rohkaisuista, jota on saanut monilta ihmisiltä. Hän kertoi, että ne ovat vahvistaneet hänen sisäistä kutsumustaan ja johdatuksen kokemusta, jota hän on nähnyt matkan varrella.

Tilaisuus on katsottavissa tallenteena Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla.