Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Dalai Laman entinen henkivartija kääntyi kristityksi ja julistaa nyt evankeliumia Himalajalla

 
Dawa S. Buthia katsoo kameraan.

– Haluan viedä pelastuksen sanomaa sinne, minne Jumala minut lähettää, viimeiseen henkäykseeni saakka. Se on intohimoni ja tavoitteeni elämässä, Dawa S. Buthia kertoo. Hän oli aikanaan Dalai Laman henkivartija. KUVA: PETRI VÄHÄSARJA

– Viimeisen kolmen kuukauden aikana työmme on saavuttanut Himalajalla 154 kylää ja 2147 ihmistä on kastettu, sanoo Dalai Laman entinen henkivartija, nykyinen evankelista Dawa S. Buthia.

Dalai Lama oli jatkuvassa hengenvaarassa, koska kiinalaiset viranomaiset jahtasivat häntä. Hänellä oli pienilukuinen armeija turvanaan, Dawa S. Buthia kertoo.  

Nuorena miehenä hän palveli Tiibetin hengellisen johtajan, Dalai Laman, henkivartijana lähes kahdeksan vuoden ajan sotilaskoulutuksen jälkeen.  

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

Dawan ja muiden henkivartijoiden tehtävänä oli ”ottaa tarvittaessa luoti vastaan”. 

– Niin ei minun aikanani kuitenkaan käynyt.  

Erilainen huonetoveri paljastui kristityksi 

Dawa S. Buthia syntyi Pohjois-Intiassa ja kasvoi buddhalaisessa perheessä. Vaikka Dawa oli buddhalainen, sotilashenkilöiltä ei edellytetty uskonnollista elämää. Sotilaiden vapaa-aikaan kuuluivat juominen, uhkapelit ja ”monenlaiset nautinnot”. Yksi sotilas käyttäytyi kuitenkin poikkeuksellisesti. Hän oli Dawan huonetoveri.  

– Kiusasin häntä ja kysyi, miksi elät kuin munkki etkä juo tai pelaa. Toivoin, että hän olisi lähtenyt kanssani yöllisiin rientoihin. Samalla halusin kuitenkin tietää, miksi hän oli niin erilainen kuin muut. 

Eräänä päivänä huonetoveri tunnusti Dawalle olevansa salaa kristitty.  

– Hän kertoi, että olemme kaikki syntisiä ja että Jeesus kuoli syntiemme tähden sekä avasi meille tien ikuiseen elämään. Olin todella vaikuttunut hänen ajatuksistaan, omistautumisestaan ja elämäntavastaan.  

Dawa kysyi mieheltä, miten voisi tulla hänen kaltaisekseen.  

– Hän oli iloinen kysymyksestäni ja sanoi rukoilleensa puolestani jo kauan. 

*

Haluatko lukea koko artikkelin? Lue se Uuden Tien verkkolehdestä.