Burundissa pelätään

 

Aiemmin kauppiaat työskentelivät Burundin pääkaupungin Bujumburan kaduilla. Nyt kadut ovat autiot väkivallan pelon takia. Kuva: Olli Pitkänen

Keskiafrikkalainen Burundin valtio on ollut kriisissä huhtikuusta asti. Levottomuuksien takia maasta on paennut jo toistasataa tuhatta ihmistä.

– Pelkään liikkua Bujumburassa kadulla. Yritän vältellä sotilaita ja mielenosoittajia, mutta silti hajanainen ammunta ja kranaatit pelottavat, kertoi paikallisen seurakunnan työntekijä Freddy lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida Internationalille.

Burundin kriisi alkoi huhtikuussa, kun maan presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti hakevansa presidentinvaaleissa kolmatta jatkokautta vastoin perustuslakia. Kansa nousi kaduille vastustamaan päätöstä ja vaati presidentinvaalien lykkäämistä. Tilanne kärjistyi äärimmilleen, kun sotilaat järjestivät vallankaappauksen Nkurunzizan ollessa Tansaniassa. Vallankaappaus kuitenkin epäonnistui.

Viime viikkojen aikana pakolaisia on virrannut Burundista naapurimaihin. Tilanne on akuutti, raportoi lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida Internationalin kehitysyhteistyöpäällikkö Olli Pitkänen. Hän on ollut Burundiin yhteydessä esimerkiksi nettipuheluin.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Jo toistasataatuhatta burundilaista on paennut naapurimaihin Ruandaan, Tansaniaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

Burundin pääuskonto on katolilaisuus, johon kuuluu 62 prosenttia väkiluvusta. Vapaakristillisista yhteisöistä suurin on helluntailaisuus. Siihen kuuluu noin 10 prosenttia burundilaisista.

– Paikallisen helluntailiikkeen CEPBU:n johtajiin kuuluva François kertoi seurakuntien olevan erityisen huolestuneita kärjistyneestä tilanteesta. Useat seurakuntalaiset ovat lähteneet pois Burundista ja elävät vaikeissa olosuhteissa pakolaisina naapurimaissa. Liikkuminen on kaikkialla vaarallista, Pitkänen kertoo.

Seurakunnat eivät halua puuttua politiikkaan mutta puhuvat tilanteesta kärsivien ihmisten puolesta ja auttavat heitä heidän fyysisissä tarpeissa.

Jo ennen kriisiä Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan 44 prosenttia alle viisivuotiaista lapsista Burundissa kärsi kroonisesta aliravitsemuksesta. Tilanne on pahentunut viime viikkojen aikana. Puhtaan juomaveden saaminen on myös vaikeutunut ja hinnat ovat nousseet monelle perheelle liian korkeiksi. Koulut ovat suljettuina ja katukauppiaat ovat sulkeneet kojunsa, mikä on lisännyt taloudellista ahdinkoa.

Seurakunnat ovat pyytäneet poliittisia päättäjiä ennakoimaan päätöstensä seurauksia – erityisesti maan perustuslain ollessa kyseessä.

– Toive on, että johtajat voisivat istua yhdessä ja miettiä maan tulevaisuutta ja tehdä viisaita päätöksiä, jotta rauha saataisiin palautettua, Pitkänen sanoittaa.

Fida International ja Finlands Svenska Pingstmission toteuttavat kehitysyhteistyöhankkeita yhdessä Burundin helluntaikirkon kanssa. Fida työskenteli aiemmin Burundin sisällissodan aikana (1993–2006) maasta lähteneiden pakolaisten leireillä Tansaniassa. Useat tuhannet pakolaiset palasivat takaisin Burundiin vuosien pakolaisleirillä elämisen jälkeen sodan jälkeen. Nyt virta on taas kääntynyt takaisin Tansaniaan väkivaltaisuuksien takia. Tuoreimpien uutisten mukaan Nyarugusun pakolaisleirillä, missä Fida työskenteli vuosia, on puhjennut paha koleraepidemia.

– Tarvitsemme Suomen kristittyjen esirukouksia rauhan ja turvallisuuden palaamiseen Burundiin. Toivomme apua kriisin takia kärsiville, Olli Pitkänen kertoo Françoisin vedonneen.

 

 

Aiheet