Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Brittijärjestö perui terrorismisyytöksensä Lähetysseuran yhteistyökumppanista

 

Suomen Lähetysseuran toimintakeskuksen alatalo Jerusalemissa.

UK Lawyers for Israel (UKLFI) on perunut syytöksensä, että Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, ihmisoikeusjärjestö Defense for Children International Palestine (DCIP) tarjoaisi rahallista tai aineellista tukea terroristijärjestöille.

UKLFI perui syytökset viime viikolla julkaistussa lausunnossa. DCIP pääsi tuolloin UKLFI:n kanssa myös sopimukseen kunnianloukkausasiassa, jonka se oli laittanut vireille UKLFI:n väitteiden vuoksi.

DCIP pani kesäkuussa 2019 Lontoossa vireille kunnianloukkauskäsittelyn UKLFI:tä kohtaan. Perusteena olivat UKLFI:n julkaisemat blogikirjoitukset ja sen rahoittajatahoille lähettämät kirjeet, joissa se väitti DCIP:llä olevan vahvoja linkkejä tiettyyn terroristiryhmään. Kirjoituksissaan UKLFI uhkasi raportoida rahoittajista viranomaisille, jos ne eivät lakkaisi tukemasta DCIP:tä.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

UKLFI kertoo nyt lausunnossaan, että viittasi linkkeihin DCIP:n joidenkin entisten hallituksen jäsenten ja PFLP-terroristijärjestön välillä. UKLFI:n mukaan he eivät tarkoittaneet, että DCIP:llä olisi läheisiä tuoreita suhteita tai että se tarjoaisi rahallista tai aineellista tukea millekään terroristijärjestölle.

DCIP:tä kohtaan on esitetty vastaavia syytöksiä kytköksistä terrorismiin myös Seurakuntalainen.fi-sivustolla 25.2. julkaistussa Hannu Arvelan Vieraskynä-blogissa. Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson kirjoitti Vieraskynä-blogiin vastineen, jossa se kertoi, että syytökset eivät pidä paikkaansa.